BBC Knowledge -kanavalla esitetty dokumentti kertoo viimeisimmistä liikuntaan liittyvistä tutkimuksista ja löydöksistä paneutumalla asiaan yhden henkilön tasolla. Journalisti, lääkäri ja tuottaja Michael Mosley on kuten moni meistä, eikä liiku niin paljon kuin hänen pitäisi. Dokumentissaan hän esittelee itseään "koekaniinia" käyttäen miten vain vähäinen, mutta intensiivinen liikunnan lisääminen vaikuttaa jo positiivisesti terveyteen - jos perintötekijät ovat oikeat.

Viime aikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että liikunnan vaikutus terveyteen on huomattavasti monimutkaisempi asia kuin mitä aikaisemmin on ajateltu. On osoittautunut, että lyhyt, mutta intensiivinen liikuntajakso - vain muutamia minuutteja aivan kestävyyden äärirajoilla - voi vaikuttaa terveyteen aivan yhtä tehokkaasti kuin päivittäinen jumpparääkki. Toisaalta perintötekijöillä on odotettua suurempi vaikutus siihen miten kukin reagoi, joten jos tekijät ovat "huonot", vaikutus voi jäädä pieneksi vaikka minkä tekisi.

Vaikka dokumentissa kerrotaankin kiinnostavia tietoja viimeisimmistä tutkimustuloksista, pohjimmainen viesti on sama kuin aina ennenkin: edes vähäinen liikunta on aina parempi kuin ei liikuntaa lainkaan. Joten ylös, ulos ja lenkille! ;)

Dokumentissa netissä