Will Smith todistaa osaavansa näytellä komedian ja toiminnan lisäksi myös draamaa elokuvassa, jonka satuin ihan vahingossa katsomaan televisiosta. (Vaikka kanavapaketteihin kuuluu myös leffakanavia, olen ollut erityisen huono hyödyntämään niitä. Pyrkimyksenä on parantaa tapoja tässä suhteessa...)

Smithin hahmo Tim Thomas aiheuttaa huolimattomuudellaan seitsemän ihmisen, mukaan lukien oman morsiamensa kuoleman auto-onnettomuudessa. Syyllisyyden tunto ajaa hänet korjaamaan tapahtunutta parantamalla tai pelastamalla seitsemän, valikoidun ihmisen elämän elinten luovuttajana. Erittäin taitavasti ja monipuolisesti näyttelevän Rosario Dawsonin esittämä Emily on hänen Timin valinta hänen sydämensä vastaanottajaksi, mutta varmistaessaan, että Emily on hyvä ihminen, joka ansaitsee hänen lahjansa, Tim rakastuu naiseen...

Seven Pounds on niitä romanttisia draamoja, joissa ei noin kaiken kaikkiaan tapahdu kovinkaan paljoa. Ainoa todella erikoinen osa elokuvassa on Timin toiminta kokemansa menetyksen jälkeen. Saman aikaisesti se on kuitenkin erittäin koskettava tarina. Juoni on rakennettu niin, että Timin historia ja agenda paljastuvat pikkuhiljaa, mikä lisää tarinaan mysteerielementin, joka tekee siitä kiinnostavamman. Itse olen myös erittäin kiitollinen siitä, että elokuvan tekijöillä riitti kantti viedä tarina loppuun asti sen sijaan, että olisivat pakottaneet siihen onnellisen lopun kaiken valmistelun jälkeen.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Viralliset sivut

Leffatykissä