Yle TV1:n Historia-dokumentti paikalla esitetty dokumentti kertoo afrikanamerikkalaisesta urheilijasta Jesse Owensista, jonka suurin kunnianhetki oli Berliinin olympialaisissa 1936. Mies voitti useita mitaleja ja kumosi kertaheitolla väitteet paremmasta arjalaisesta rodusta.

Dokumentti painottaa toki olympialaisia jonnin verran, mutta kertoo myös Owensin elämästä ennen ja jälkeen. On harmittavaa, että kaiken olympialaisissa saadun maineen ja menestyksen jälkeen Owensia ei kohdeltu paremmin kotimaassaan Yhdysvalloissa, joka silloin kärsi vielä rotuerottelusta. Lyhyen sankarin vastaanoton jälkeen Owens unohdettiin täysin ja hän joutui lopulta konkurssiin. Vasta 1966 hänet nimettiin hyvän tahdon lähettilääksi ja hänen elämänsä lähti jälleen nousuun.

Dokumentti on kiinnostava henkilökuva miehestä, joka onnistui olemaan julkisuuden henkilö joutumatta kertaakaan sen suuremman skandaalin kohteeksi. Owens oli varovainen sanoistaan, joten suurempia kohuja hänen ympärillään ei koskaan pyörinyt köyhyyden aiheuttaman konkurssin ja veronkierron lisäksi. Aikalaishaastattelut ja filmin pätkät tuovat eloa mielenkiintoiseen dokumenttiin.

Dokumentista Ylen sivuilla