Juuri pääsin kirjoittelemasta DC Comicsin uusimmasta maailmankaikkeuden uudistamisesta ja sitten käsiin osuu kokoelma Marvelin vastaavaa. :) Ultimate Marvel on tosin peräisin vuosituhannen vaihteesta eli kyse on vanhemmasta tavarasta. Ultimate käsitti joukon lehtiä, joissa Marvelin tutut sankarit päivitettiin uudelle vuosituhannelle. Itse olen aikaisemmin lukenut näissä merkeissä lähinnä Hämäriä, mutta toki minulle kelpaa myös Iron Man. Varsinkin, kun tarinan kirjoittajaksi on jollain ilveellä saatu Orson Scott Card, joka on suosikkikirjailijoitani. :)

Ja vaikka Cardista pidänkin, niin alkuun pitää vähän murmuttaa. :p Olen nimittäin aina pitänyt Tony Starkista hahmona (muutenkin kuin Robert Downey Jr:n käsittelyssä...), koska hän on erittäin älykäs, mutta muuten aivan tavallinen ihminen. Tässä uudessa tarinassa Tonyn älykkyydelle annetaan geeniteknologiaan liittyvä syy, joka tuntuu minusta aika tarpeettomalta. Card on tosin erinomainen kirjoittaja, joten tästä syntyy hyvin selkeästi myös motivaatio haarniskan rakentamiseen. Silti, pidin hahmosta enemmän, kun ainoa erikoinen asia hänessä oli tavallista suurempi äly. Cardille tyypillisesti  tarinassa juoksee hyvin välkkyjä mukuloita noin muutenkin...

Tämän lisäksi kyseessä on erinomaisesti kirjoitettu tarina. Hahmot ovat monitahoisia, vaikka olisivat läsnä sivulla vain hetken (paitsi silloin kun heidät on tietoisesti jätetty yksiulotteisiksi pökkelöiksi), monimutkaiset juonenkäänteet nivotaan toimivasti yhteen ja vaikka tavaraa riittää, missään välissä ei tule sellainen olo, että sitä olisi liikaa. Mukaan mahtuu sekä mietittävää että toimintaa ja koko homma vain toimii. Rivien välistä voi lukea vaikka mitä kiinnostavaa ja sekaan on heitetty jopa teini-ikäinen pahis, joka on ällöttävän ihanalla tavalla paha.

Ensimmäisen puolet tarinasta on piirtänyt Andy Kubert, jonka kynän jäljestä ei minulla ole koskaan ollut mitään valittamista. Päinvastoin, sillä hän osaa piirtää erinomaisesti sekä teknologiaa että monimuotoisia, aitoja ihmishahmoja. Toisen puoliskon piirtänyt Pasqual Ferry on minulle tuntemattomampi tekijä, mutta hyvin se taide tuntuu häneltäkin onnistuvan. Kahden miehen tyyli nivoutuu sen verran hyvin yhteen, että taitelijan vaihdon kesken tarinaa huomaa, mutta se ei aiheuta sen suurempaa hämminkiä.

Oikeastaan ainoa valituksen sana, joka minulla on sanottavana taiteesta tämän kirjan kohdalla, liittyy Bryan Hitchin piirtämään kansikuvaan, joka vain toimii niin paljon paremmin lyijykynäpiirroksena kuin lopullisena värikuvana. Onneksi kokoelmakirja käsittää lisämateriaalina kansikuvaluonnoksia ja käsikirjoituksen sivuja, joten pääsin näkemäänkin tuon mokoman.

Kokonaisuutena kyseessä on selvästi yksi kiinnostavammista hiljattain kohdalle osuneista sarjakuvista, joka saa vielä lisäpisteitä siitä, että kyseessä on kompakti kokonaisuus, jonka tarina ei jää kesken.