Yle Teema piti kesällä kokonaisen Pride-viikon, jonka aikana esitettiin useita teemaan sopivia dokumentteja ja elokuvia. Yksi niistä oli tämä kaksiosainen dokumentti, jossa näyttelijä Stephen Fry kulkee ympäri maailmaa yrittäen ymmärtää homofobikkojen ajatusmaailmaa sekä samalla keräten homoseksuaalien kokemuksia.

Dokumenttia on vaikea määritellä, koska yhtäältä aihe on vakava ja ihmisten kokemukset usein rankkoja, mutta toisaalta Fry itse on oma vitsejä laukova itsensä, eikä vaikeita asioita jäädä vatvomaan. Varsinaista juonta sarjassa ei ole, vaan pikemminkin sarja tapaamisia ja paikkoja sekä erilaisia tarinoita. Katsoja saa itse vetää johtopäätöksensä ja päättää mitä hän haluaa ohjelmasta saada.

Herättävää materiaalia dokumentti toki sisältää, sillä se tuo esiin (jälleen kerran...) sen, kuinka erilaisia eri ihmisten kokemukset voivat olla pelkästään länsimaisen kulttuurin piirissä, saati sen ulkopuolella. Toisaalta sekaan mahtuu positiivisia ja iloisia tarinoita, mutta mukana on myös monia kertomuksia kivusta ja syrjinnästä.

On helppoa nauraa, kun Fry yrittää saada homofobisia julkisuuden hahmoja muualla maailmassa tajuamaan, että homot eivät ole niitä hirviöitä, joiksi heitä luullaan. Miehellä on sanan lahja hallussaan, sitä ei käy kieltäminen. Mutta samalla on pelottaa tiedostaa kuinka paljon maailmassa on vielä ihmisiä, jotka ajattelevat juuri kuten ohjelmassa esiintyneet, sulkimieliset ihmiset, joiden mielestä homoseksuaalisuus on sairaus ja homoseksuaalit hirviöitä, jotka pitäisi tappaa.

Ylen sivuilla

IMDb:ssä

Wikipediassa