BBC Knowledge -kanavalla esitetty dokumentti tutkii nimensä mukaisesti mitä tapahtui maailmankaikkeuden synnyttänyttä alkuräjähdystä ennen. Käytännössä dokumentti siis käy läpi eri teoriat siitä mitä mahdollisesti on olemassa oman maailmankaikkeutemme ulkopuolella. Teorioita on useita, mutta toistaiseksi yhtäkään ei ole onnistuttu osoittamaan todeksi. Sillä välin dokumentissä mietitään mm. rinnakkaisia todellisuuksia, sisäkkäisiä maailmankaikkeuksia ja peräkkäin sykäyksittäin olemassa olevia sellaisia.

Tämän tason kosmologia on todella kiinnostavaa, vaikka sen käsittäminen onkin haaste. Ongelma on lähinnä siinä, että sen tiivistäminen kansantajuiseksi melkolailla pakottaa toteamaan jossain välissä "take my word for it", kun taas asioiden selittäminen vähänkään monimutkaisemmin vaatii matematiikkaa tasolla, johon ainakaan itse en kykene. Enkä erityisemmin haluakaan kyetä, koska vaikka olenkin kiinnostunut tieteestä, en ole koskaan ollut erityisen ihastunut matematiikkaan. Olen ihmeissäni siitä mitä kaikkea matematiikkaa oikeasti osaavat saavat sillä aikaan, mutta minulla ei ole mitään erityistä tarvetta osata sitä itse arkipäivän tarpeita enempää.

Mutta palatakseni dokumenttiin, aihe on kiinnostava ja toteutus erinomainen. :)

IMDb:ssä