Subilla kevään illoissa lähetettiin parikin uutta scifi-sarjaa, joista allekirjoittanutta kiinnosti lähinnä tämä Almost Human. Tämä olikin sitten itsestään selvyys katsomislistalla jo pelkästään pääosan esittäjän takia, sillä sarjassa näyttelee viime vuosina suosikkinäyttelijöideni listalle itsensä hilannut Karl Urban. Urban tekee hyvää työtä, kuten muutkin sarjan näytteljöistä. Myös tuotannollisesti sarja on todella hienon näköinen. Siksi onkin sääli, että juonellisesti sarjassa on hyvin vähän uutta.
Urbanin esittämä John Kennex on poliisietsivä, joka on juuri palannut töihin jouduttuaan parinsa kanssa hyökkäyksen kohteeksi, jossa pari menehtyi ja Kennex menettti jalkansa. Uusien sääntöjen mukaisesti hänen pitäisi hyväksyä parikseen persoonaton MX-androidi, mutta se ei ota sujuakseen. Niinpä hänelle annetaankin pariksi vanha DRN-androidi, jolla on enemmän persoonaa, mutta joita juuri siksi vaivaa myös jotkin ongelmat... Michael Ealyn esittämä Dorian osoittautuukin Kennexille toimivaksi pariksi.
Tämä ajatus ihmispoliisin ja androidin muodostamasta parivaljakosta on vanha kuin taivas ja mm. Isaac Asimov on kirjoittanut sarjan romaaneja, joissa rikoksia ratkaisee tällainen pari, jo 1950-luvulla. Lisäksi hyvin samanlainen pari seikkaili myös muutama vuosi takaperin tv-sarjassa Total Recall 2070, joten vähän olisin toivonut juonellisesti jotain uudempaa ja omaperäisempää. Monasti meinasi tätä katsellessa tulla tunne, että enkös minä ole nähnyt tämän jo..? Ekan 13 jakson aikana vihjaillaan kaikenlaista kiinnostavaa mm. Seinästä, jonka takana tuntuu tapahtuvan vaikka mitä, mutta josta katsojat tietävät lähinnä sen, että se on olemassa. Mutta koska sarja lopetettiin ensimmäiseen kauteen, emme koskaan saa selville mistä oli kyse tai miksi Kennexin entinen tyttöystävä petti hänet rikossyndikaatille Insyndicatelle.
Sinällään ymmärrän hyvin miksi sarja ei menestynyt. Vaikka mukana oli isoja nimiä niin ruudulla kuin sen takana (mm. J.J. Abrams tuottajana), juoni oli uudelleen lämmitettyä tavaraa, joka on jokaiselle scifin ystävälle tuttu jo vaikka kuinka monesta versiosta. Kun vielä otetaan huomioon se, että sarjassa luotu tulevaisuus ei oikein vaikuta kovin paljoa nykymaailmaa ihmeellisemmältä, niin lopputulos oli ihan katsottava, mutta melko tasapaksu teos. Tällaisten sarjojen kustannukset ovat sen verran kovat ja kilpailu katsojista myönnettävästi kovaa, kun kerrankin scifiä ja fantasiaa on tekeillä useampia sarjoja yhtäaikaa, joten ei ole mikään ihme, että sarja jäi yhden kauden ihmeeksi. Itse olisin mieluusti katsonut sitä pitempäänkin, varsinkin jos juonessa olisi päästy kunnolla vauhtiin, mutta minkäs teet?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.