Teemalla esitetty, kolmiosainen tanskalaisdokumenttisarja käsittelee aihetta, joka jää monasti unhoon: nimittäin sitä, että siinä missä eurooppalaiset ryöväsivät ja ostivat afrikkalaisia orjiksi, myös valkoihoisia päätyi sankoin joukoin Pohjois-Afrikan muslimivaltioihin orjiksi 1500-1830-luvuilla. Pääosin merirosvojen ryöväämät merimiehet ja matkustajat joutuivat usein kokimaan kovia, mutta osa lunastettiin vapaaksi ja osa puolestaan onnistui onnella ja omalla työllä luomaan itselleen menestyksekkään elämän uudessa kotimaassaan.

Animaatioin kuvastettu dokumenttisarja hahmottaa historiaa päiväkirjojen ja muiden aikalaiskirjoitusten pohjalta tehtyjen henkilötarinoiden kautta. Koska tekijät ovat pohjoismaalaisia, myös kerrottaviksi on tietoisesti valikoitu pohjoismaalaisia tarinoita, vaikka toki orjien joukossa oli kaiken maalaisia eurooppalaisia. Suomenkielisessä toteutuksessa hämäsi hieman se, että sama ääni luki sekä selostavat osiot että aikalaistekstit, jolloin näiden luonteeltaan hyvin erilaisten osioiden välille ei tullut juurikaan eroa. Alkuperäisessä ääniraidassa (joka Ylellä on onneksi myös valittavissa) tekstejä oli lukemassa eri äänet, joten lopputulos oli helpompi hahmottaa.

Aiheeltaan kiinnostava ja varsin mukavasti toteutettu dokumentti palauttaa mieleen sen, että Euroopan historiaan on aina vaikuttanut paljon myös niin idän kuin Afrikankin alueet ja että eurooppalaiset eivät ole aina olleet valloittajia ja vallanpitäjiä, vaan ovat joskus olleet myös valloitettujen ja alistettujen asemassa.

Ohjelman esittely Ylen sivuilla