Olen tuossa kesän ja syksyn mittaan katsellut tästä animaatiosarjasta sekä alkuperäistä, 1980-luvun versiota, että uutta päivitettyä sarjaa vuosimallia 2002. Tarina on molemmissa sama: Eternian planeetan prinssi Adam on saanut Grayskull-linjan velhottarelta taikamiekan, jonka avulla hän muuttuu supervahvaksi He-Maniksi, joka taistelee ystävineen pahuutta vastaan ja puolustaa linnaa Skeletorin joukkoja vastaan.

Alkuperäinen klassikko saa toki nostalgiapojoja melkoisesti ja ei kyseessä huono sarja ole. Päivitetyssä versiossa on sekä syvennetty juonta hieman, tehty hahmoista monipuolisempia että pudotettu pois alkuperäisen sarjan pahin juoniaukko eli se, että He-Manin henkilöllisyys pysyy salassa, vaikka hän ja Adam näyttävät täsmälleen samalta lukuun ottamatta asua ja rusketusta. ^_^'

Sarja on toisaalta (monen robottianimen tyyliin...) lelumainos, sillä kaikki hahmot olivat saatavina myös leluina lisäosineen, mutta toisaalta ihan hyvin mietittyjen seikkailujen lisäksi jokaiseen tarinaan liittyy myös oppitunti tai moraali, joka jakson jälkeen avataan (nuorelle) katsojalle vielä varmuuden vuoksi, joten ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Itse olen toki alunperinkin ollut "väärää" kohderyhmää, tyttö kun olin, ja nyt vielä enemmän, kun katson sarjoja aikuisena, mutta mieluummin elän uudelleen lapsuuttani kuin seuraan jotain tyhjänpäiväistä shoppailu-reality-show'ta.

Vanha sarja Wikipediassa

Uusi sarja Wikipediassa