Ranskalaisen rokkibändin Dionysoksen musiikkiin ja bändin laulajan kirjaan perustuva animaatio kertoo Jackistä, joka syntyy 1874 Edinburgissa vuoden kylmimpänä päivänä. Kun hänen jäätynyt sydämensä ei pysty pitämään häntä elossa, kätilö vaihtaa hänen sydämekseen käkikellon. Näin hän jää henkiin, mutta voimakkaat tunteet, kuten rakkaus tai viha voivat tappaa hänet milloin tahansa. Arvata sopii mitä tuleman pitää... ;)

Vaikka kyseessä onkin animaatio ja elokuva sisältää paljon fantastisia elementtejä, sen syvämmät teemat ja varsinkin loppu tuntuvat enemmän aikuisille suunnatulta materiaalilta. Sama tarina olisi voitu kertoa ja onkin kerrottu ilman satuelementtejä aikuisille suunnattuna romanttisena draamana. Tällä kertaa tuttu tragedia on puettu aikuisten saduksi steampunk-elementein ja kiinnostavin hahmoin.

Itse olin tässä tapauksessa eniten kiinnostunut hyvästä musiikista ja hienon näköisestä animaatiosta, sillä romantiikka ei tunnetusti ole oikein minun heiniäni. Vaikka kyseessä onkin kaikin puolin hyvin tehty elokuva, tarina ei iske minuun erityisemmin. Mutta minkäs teet?

Se on kylläkin sääli, että näin hyvää ja hienon näköistä elokuvaa ei ole päässyt katsomaan elokuvateattereissa. Animaation suomenkielinen toteutuskin on ihan hyvän kuuloinen, joten sen julkaisu pelkästään levymarkkinoille on harmi. Olisin mieluusti itse käynyt katsomassa elokuvan teatterissa, jossa hieno animaatio on parhaimmillaan.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Viralliset sivut

Traileri