Vaikka alkuun en ollutkaan niin innostunut Blacksadistä, niin nyt kun ollaan jo viidennessä kirjassa (ja jostain syystä en ole blogannut nelosta... oh well), niin kelkka on kääntynyt ja tiukasti. :) Nyt kun maailma ja hahmot on esitelty päästään tarinoimaan kiinnostavammilla juonenkäänteillä. Sarjan viimeisimmässä osassa edellisen osan jäljiltä New Orleanssiin jäänyt Blacksad joutuu huonoa onneaan sekaisin nuoren kirjailijan pakomatkaan tämän jouduttua pahimman luokan vaikeuksiin...

Albumikokoiset tarinat eivät vieläkään riitä kovin pitkiin seikkailuihin, mutta tilaa riittää sentään muutamalle juonenkäänteelle, joita kaikkia ei sentään tullut arvattua. Kiinnostavampaa on hahmojen ja varsinkin Blacksadin syventyminen heitä seurattaessa kirjasta toiseen. Guarnidon piirrostyyli viehättää yhä ja olen tykästynyt pari valjakon tapaan ottaa kullekin albumille teemaväri. Vaikka missään nimessä kyseinen väri ei dominoi tai hyöki päälle, sitä selvästi hyödynnetään läpi kyseisen albumin salakavalana tehovärinä. Tekniikka on saman tyyppinen kuin Frank Millerin Sin Cityssä käyttämät tehovärit, jotka Millerillä tosin ovat selkeästi päällekäyvempiä, koska muu tarina on mustavalkoinen.

Ylipäätään Blacksad on nykyään yksi lemppareistani mitä tulee uudempaan, eurooppalaiseen sarjakuvaan.