Arktisen Banaanin julkaisema uusin kokoelma JP Ahosen sarjaa Villimpi Pohjola oli aikalailla pakko-ostos. Sen verran kyseinen sarja on aina kiinnostanut ja naurattanut, vaikka sitä aika harvoin tulee kohdalle. Onneksi aikaisemmin tapahtuneen tuntemus ei ole pakollista ja hahmotkin esitellään kirjan kannen sisäsivulla, joten ummikkonakin pääsee hommaan sisään.

Hauskuuden lisäksi (ja kirja kyllä kilvoitti useitakin pitkiä naurukohtauksia) teos on melkoinen nostalgiapommi, kun useimmat hahmoista ovat valmistumista vaille opintonsa suorittaneita. Omalla kohdalla tuo elämänvaihe meni ohi mitälie vuosikymmen takaperin, mutta tuttuja arjen huolia ja tapahtumia riittää silti. Samalla "oikeaan elämään" aikuistuvilta nuorilta riittää kommenttia myös kenen tahansa tavalliseen arkeen.

Vaikka aika ajoin huumori syntyy todellisuuden viemisestä fantastisen puolelle, parhaimmat palat sarjassa ovat arkipäivän absurdiaa, jolle ei voi kuin nauraa, ettei tarvitsisi itkeä. Kun sarja on vielä piirretty Ahosen kauniilla, eloisalla tyylillä ja yhtenäisellä, lämpimällä väripaletilla, niin lukukokemus kutsuu kyllä uusimaan itseään vastakin. :)

Wikipediassa

Ahosen viralliset sivut