Liikekaappausta ja 3D-animaatiota yhdistävä uusi versio Edgar Rice Burroughsin Tarzan-tarinasta ei Suomessa päässyt edes teatterilevitykseen, vaan päätyi suoraan Bluraylle ja sitä kautta minun käsiini. Olen mokomasta itse asiassa hieman kahta mieltä. Yhtäältä juoneen lisätyt, energiaan liittyvät scifi-elementit tuntuvat vähintäänkin oudoilta ja alussa pedataan juonielementtejä, joihin ei koskaan palata mitenkään. Toisaalta tarina ottaa hyvin huomioon sen minkä tiedämme ihmisen kehittymisestä ja tekee villilapsen selviytymisestä näin vähemmän epätodennäiköisen juonen käänteen. Juonipäivitys tuntuu pahimmillaan kankealta ja parhaimmillaankin päälle ympätyltä, kun siinä niin selkeästi ammetaan aihetta nykypäivän tilanteista ja puheenaiheista. Toisaalta päähenkilö on toimiva ja monin tavoin erinomaisesti tuotettu, varmasti elokuvan parasta antia.

Animaatiossa on samaa ongelmaa: paikoitellen se on todella kömpelöä ja parhaimmillaan erinomaista. Kellan Lutz tekee erinomaisen suorituksen Tarzanina, mutta suurin osa muusta ääninäyttelystä on keskitasoa. Suomenkielinen versio on sitten taas samaa puuroa läpi linjan. Tämä jatkuva haahuilu toimivan ja ei-toimivan, onnistuneen ja epäonnistuneen välillä tekee koko elokuvasta puolivalmiin ja puolivillaisen tuntuisen. Seassa on kohtia ja kohtauksia, jotka toimivat kaikin puolin ja erinomaisesti, mutta ne eivät oikein nivoudu yhteen kokonaisuudeksi ja väliin pudotetut, selkeästi huonompi laatuiset osat eivät auta asiaa.

Lopputulos on elokuva, josta haluaisin pitää, koska Tarzan on ollut suosikkini pikkutytöstä asti ja pidän tutun ja tykkäämäni jutun versioinnista. Lisäksi elokuvassa on paljon juttuja, joista pidän. Mutta kylmä tosiseikka on, että kokonaisuutena elokuva ei ole hyvä ja ei sitä oikein voi suositella katsottavaksi. :(

IMDb:ssä

Wikipediassa

Traileri