Joskus sitä jostain syystä jää sellainen elokuva katsomatta, josta on alun perin ollut innoissaan. Minulle sattui tällainen lapsus MirrorMaskin kohdalla. Lempikirjailijani Neil Gaimanin käsikirjoittama ja suosikkitaiteiljani Dave McKeanin idoima ja ohjaama elokuva ei voi olla huono, varsinkin kun siinä kerrotaan juuri sellaista modernia aikuisten satua, jossa Gaiman on parhaimmillaan. Olin aikoinaan aivan innoissani, kun kuulin elokuvasta, joten miten on mahdollista, että minulta meni melkein 10 vuotta katsoa se? -_-
No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hyvää toki kannattaa odottaakin, vaikka odotus ei olisikaan suunniteltua. Ja hyvä elokuva kyllä oli. Juonta on vaikea mennä selostamaan, koska a) silloin elokuva menee kyllä muilta piloille ja b) se on vaikea selostaa. Joten en yritäkkään, vaan totean vain, että seassa on sirkusta, satumaailmaa, sairas äiti, kaksoisolento ja nuori sankaritar. :) Toistamiseen elokuva tosin pitää katsoa melkeinpä ilman ääntä, sillä McKeanin maailma on nimenomaan visuaalinen ja hyvin jännittävällä tavalla sellainen. Hänen töihinsä tutustuneelle elokuvan kuvamaailma on hyvin tuttu ja todellakin tarkemman katsonnan arvoinen. Toki myös Gaimanin tarinaan mahtuu kiinnostavia juttuja, jotka mieluusti kuuntelee toisella tai kolmannella kerralla tarkemmin, eikä Iain Ballamyn musiikkikaan hassumpaa ole.
Itse asiasta elokuvasta on vaikea keksiä kielteistä sanottavaa, jos sattuu tämän tyyppisestä satufantasiasta pitämään. Minä kun tunnetusti haluan eskapismini eskapismina ja fantasiani fantastisena, niin tämähän sopii makuuni erinomaisesti.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.