Parasyten jäljiltä minulla on yhä tilaus Crunchyrolliin, mikä tarkoittaa sitä, että palvelusta piti kaivaa esiin muuta katsottavaa, ettei se mene hukkaan. :) Mitkään jättipitkistä kestosuursuosikeista eivät oikein napanneet, mutta sen sijaan eteen sattui tämä. Kyseessä on Manga 2.5:n tuottama "motion comic", mikä tarkoittaa sitä, että mangan kuvia käyttämällä on luotu flash-animaation tapainen sarja, johon on lisätty ääninäyttelijät, musiikki ja ääniefektit. Lopputulos muistuttaa hämmentävästi lapsuudesta tuttuja animaatioita.

Tarina sijoittuu Edoon ja kertoo Jubeista, joka on kissataiteilija. Hän siis piirtää kauppoihin ja liikkeisiin kissoja, joiden on tarkoitus pelottaa hiiret tiehensä. Hänen taulunsa toimivatkin erinomaisesti, koska hänen mukanaan matkustava kaksihäntäinen taikakissa Nita antaa niille hieman lisäpuhtia. Sarjan viidessä jaksossa emme saa tietää paljoakaan Jubeista ja Nitasta, vaan sen sijaan pääroolissa on joka kerta eri kissa, jota kaksikko joko auttaa tai heidän tiensä risteävät muuten.

Koska sarjan äänituotanto on ihan käypää jälkeä, kuvituksen nostaminen suoraan mangasta ei haittaa. Lisäksi tämä tuotantotapa mahdollistaa eri mittaiset jaksot, joissa pituus on sovitettu tarinaan. Söpöt ja avuliaat kissat ovat toki myös paikallaan niistä pitävälle. Eniten sarjassa jäi itseasiassa harmittamaan sen lyhyys: vain viisi jaksoa. Olisin mieluusti katsonut lisää ja haluan kovasti tietää lisää sekä Jubeista että Nitasta. Valitettavasti mangaa ei ole länsimaissa saatavissa, joten uteliaisuuteni jää tyydyttämättä. Ei auta kuin tyytyä siihen mitä saatavissa on. :(

Sarja Crunchyrollissa