Teemalla esitetty kanadalaisdokumentti sinkkuudesta ja sen lisääntymisestä erityisesti kaupungeissa lupaa enemmän kuin toimittaa. Odotin nimen ja kuvauksen perusteella syvällisempää katsausta sinkkuuteen ilmiönä ja erityisesti sellaisiin ihmisiin (kuten minä itse...), joille sinkkuus on elämäntapa ja halua pariutumiseen tai perheen perustamiseen ei vain ole. Suurin osa dokumenttia käsitteli kuitenkin melko tavanomaisia sinkkuuteen liittyviä ilmiöitä: jatkuvaa kumppanin etsintää, bilettämistä, yksinäisyyttä jne.

Toki ohjelmassa haastateltiin monia sinkkuuden puolesta puhujia, mutta perinteisiltä alueilta ei juuri poikettu. Eräs haastateltava varoitteli varsinkin naisia, että liian pitkään sinkkuna pysymisestä voi tulla "ansa", koska vanhempana parin löytäminen vaikeutuu. Vain pari haastateltavista oli sellaisia sinkkuja kuin minä, jotka eivät oikeasti halua pariutua, vaan ovat tietoisesti ja omasta halustaan valinneet sinkkuuden pysyväksi elämäntavaksi, eivätkä koe sitä mitenkään ongelmallisena tai yksinäisenä.

Juuri siitä olisin halunnut nähdä enemmän asiaa. Jos kerran "sinkut tulevat", niin eikö se tarkoita juuri sitä, että yhä suuremmalle osalle sinkkuus on elämäntapa? Ja siihen elämäntapaan liittyy paljon muutakin kuin bilettäminen ja jatkuva parin vaihto. Itse asiassa on meitä, jotka eivät harrasta sitä skeneä lainkaan. Ja silti elämä voi olla täyttä ja palkitsevaa. Joskus liiaksikin, kun juuri päivittelen tekemättömiä kotitöitä, joita en ole ollut ollut kotona tekemässä. Joka päivälle on tohinaa ja ihmisiä, niin tuttuja kuin sellaisiakin kavereita, jotka voisivat yhtä hyvin olla samaa verta, niin läheisiä ollaan.

Yksinäisen vanhanpiiaan/pojan lisäksi pitäisi muistaa, että jotkut ikisinkut ovat aktiivisia, sosiaalisia eivätkä missään nimessä syrjäytyneitä ihmisiä, joista monet ovat sinkkuja aivan omasta halustaan, iästä viis. Sinkkuuden ei tarvitse olla välitila lapsuuden ja parisuhteen tai parisuhteiden välissä.

Ohjelmasta Teeman sivuilla

Tuottajan sivuilla

Artikkeli lehdestä The Globe and Mail

Traileri