Kirjoittelin maaliskuussa elokuvasta Edge of Tomorrow, joka perustuu Hiroshi Sakurazawan ranobeen All You Need Is Kill. Tällä kertaa vuorossa on samaan ranobeen perustuva kaksiosainen manga, jonka Punainen jättiläinen julkaisi suomeksi.

Siinä missä Hollywood oli muokannut tarinaa melkoisesti elokuvasovituksessaan, mangassa pysytään paljon paremmin kiinni alkuperäisessä juonessa. Mikä on allekirjoittaneelle mieleen, sillä vaikka elokuva ei ollut missään nimessä huono, ei se myöskään ollut mitään uutta ja erikoista. Ei ainakaan vanhan kannan scififanille...

Perusasetelma on jälleen sama: Maahan ilmestyneitä mimeettejä vastaan taistelevassa armeijassa alokas Keiji Kiriya kuolee ensimmäisessä taistelussaan vain herätäkseen edellisen päivän aamuna. Ensimmäinen selkeä ero on siinä, että siinä missä elokuvan Cage oli pelkuri ja taistelua välttelevä nahjus, Keiji on aivan tavallinen nuori sotilas, jonka ei tarvitse parantaa itseään jäätyään kiinni aikalooppiin. Siis ihmisenä, toki hänen pitää parantaa taistelukykyjään päästäkseen loopista irti. :)

Toisessa kirjassa juoni lähteekin jo aivan eri raiteille. Ensinnäkin saamme tietään paljon enemmän Rita Vratanskista, aikaisemmin mimeettien aikalooppiin kiinni jääneestä naissoturista. Toisekseen koko aikamatkailun mekaniikka toimii aivan eri tavalla elokuvassa kuin alkuperäisessä tai mangassa. Siinä missä elokuvassa haettiin toisaalta selittelyä ja toisaalta todella hienoja taistelukohtauksia, tällä kertaa pääpaino on ihmissuhteilla.

Tämä on siis scifiä parhaimmillaan: tieteellä on toki paikkansa, mutta vielä tärkeämpää on asettaa hahmot, aivan tavalliset ihmiset, erikoislaatuiseen tilanteenseen ja kysyä sitten "entäs nyt"? Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kiertää saman päivän pari sataa kertaa? Varsinkin kun se tarkoittaa jatkuvaa, päivittäistä taistelua? Erojakin on: Keiji kuolee joka kerta, koska mimeetin ovat ottaneet hänet silmätikukseen, kun taas Ritalla oli helpompaa sen suhteen. Miten tämä vaikuttaa näiden kahden välisiin eroihin, kun he toisensa löytävät?

Aikamatkailun tai mimeettien tarkka mekaniikka jää sivuun (tarinassa ei edes koskaan selvitetä mitä mimeetit ovat tai mistä ne tulevat...), vaan tärkeämpää on tutkia tilanteen vaikutuksia siinä oleviin ihmisiin. Puhumattakaan tarinan elokuvaan verrattuna aivan erilaisesta, traagisemmasta ja aivan eri tavalla dramaattisesta päätöksestä.

Minulla oli alusta asti sellainen kutina, että ranobe/manga olisi Hollywoodin versiota parempi, joten odotin innolla pääseväni näiden kirjojen kimppuun viimein. Täytyy sanoa, että missään nimessä en pettynyt ja itse asiassa tarina oli odottamaanikin parempi.

Rabonesta Wikipediassa