Richard ja Wendy Pinin Elfquest jatkuu vielä hitusen, kun tulipa sitten lainattua kirjastosta tämä kovakantinen kokoelma Elfquest-tietoa, artikkeleita, haastatteluja ja kuvamateriaalia. Teoksella on ikää, joten se on monin tavoin jälkijunassa ja jotkin kirjassa povatut jutut eivät koskaan toteutuneet. Niistä eniten esiin tulee tietenkin animaatioelokuva, jota Pinit kovasti yrittivät noihin aikoihin toteuttaa. Vaikka Elfquest the Movie olisikin ollut aivan mahtava juttu (ja olisi vieläkin), olen toisaalta erittäin tyytyväinen, että Pinit pitivät pintansa, eivätkä antaneet teosta kenen tahansa käsiin.

Noin muuten haastattelut ja artikkelit antavat ajattelun aihetta ja tuovat mm. mukavasti esiin sen, että vaikka visuaalisesti Elfquest onkin Wendy Pinin työ, tarinallisesti molemmat ovat olleet tärkeitä osatekijöitä ja käytännön asioiden puolella tämä ikisuosikki ei olisi välttämättä edes päällyt maailmalle ilman Richard Pinin kovaa työtä. Lisäksi on toki hauska aina lukea tarinoita siitä, miten teokset ovat syntyneet ja mitä ne merkitsevät tekijöilleen.Niinpä vanhentuneenakin tämä teos on kiva lisä fanin luettavaksi.