Kokoelmateosten sarja on päässyt jo kolmanteen osaansa. Tässä osassa ollaan myös sikäli kartoittamattomalla alueella, että en ole päässyt näitä sarjakuvia aikaisemmin lukemaan. Tässä vaiheessa TMNT:n historiaa Eastman ja Laird olivat jo tehneet animaatiolisenssikaupat, jotka loivat varsinaisen TMNT-kauppatavarabuumin. Tämän pyörittämiseen vaadittu aika ja muut tekijät aiheuttivat sen, että nyt sarjakuvia ei enää tehty vain kahden miehen voimin ja tässä albumissa vain viimeiset kolme osaa eli kolmiosainen tarina Return to New York on heidän yhdessä tekemänsä. Sen sijaan kumpikin teki lehtiä erillään ja muiden avustuksella.

Itse pidän eniten tarinasta Distractions, joka on ehkä mangamaisin TMNT-tarina, jonka olen toistaiseksi nähnyt. Eric Talbotin ideasta lähtenyt ja hänen piirtämänsä tarina sijoittaa yksinäisen, veljiään etsivän kilpparin 1600-luvun Japaniin. Tarina on sekä juonellisesti että tyylillisesti paljon velkaa Kurosawan elokuville ja vaikka tarina on toiminnan täytteinen, sen jotenkin siitä huolimatta seesteisempi henki ja tyyli viehättää. Lopun heitto Michelangelosta tarinan kirjoittajana palauttaa sen kivasti takaisin varsinaiseen TMNT-maailmaan.

Jälleen kerran Eastmanin ja Lairdin omat kommentit ja muistelmat eri lehtien valmistamisesta tuovat oman lisänsä muutenkin vaikuttavan kokoiseen ja laadukkaaseen pakettiin.