Fox-kanava on esittänyt (mukamas) viihdyttävän hömpän ja joidenkin hyvien sarjojen lisäksi National Georaphic Channelin tuottamia kevyempiä dokumenttisarjoja, joista suomeksi Historian salaisuuksiksi nimetty History's Conspiracies on yksi. Sarja pyrkii toisaalta viihdyttämään, joten tutkimuskohteiksi valitaan shokeeraavampia aiheita. Toisaalta kyse on Nat Geosta, joten tuotantoarvot ovat kohdallaan ja faktat oikein, joskin varsin dramaattisesti esitettyjä.

Vaikka Nat Geon dokumentit ovatkin usein hyvälaatuisia, niissä näkyy tietty yhdysvaltalaisuus, hieman viihdyttävä ja/tai saarnaava vivahde, jonka tähden olen aina pitänyt esim. BBC:tä parempana. Silti myös Nat Geon dokumentit ja sarjat ovat tiedollisesti useimmiten oikein ja niistäkin voi oppia kaikenlaista. Ja myönnettävästi viihdyttäviähän ne ovat, varsinkin silloin, kun ei vain jaksa raskaampaa tyyliä, mutta kiinnostusta olisi katsoa kuitenkin faktaa ennemmin kuin fiktiota.