Eri taiteilijat ovat ilmaisseet eri muodoissa ajatuksen, että hyvä taiteilija kopioi, erinomainen varastaa (aiheesta lisää). Big Hero 6 on kiinnostava pelkästään, kun ottaa huomioon miten se ylipäätään syntyi. Tarina alkaa 1990-luvun loppupuolelta. Manga ja anime ovat uusia juttuja länsimaissa ja Marvel hyödyntää muotivillitystä uudessa sarjakuvassa Big Hero 6, joka sijoittuu Japaniin ja jonka juoni ja tyyli ovat sekoitus mangaa, mechaa ja länsimaista supersankarisarjakuvaa. Minisarjana julkaistu sarjakuva tulee ja menee jättämättä sen suurempia jälkiä.

Hypätään eteenpäin parikymmentä vuotta. Disney on ostanut Marvelin ja yrityksen johto rohkaisee elokuvatuotannon puolta etsimään ideoita sarjakuvista. Don Hall tekee työtä käskettyä ja löytää Big Hero 6 -sarjakuvan. Tuntemattomassa sarjakuvassa on idea, josta Hall pitää, ja koska sarjalla ei ole historiaa tai seuraajia, kukaan ei suutu, jos ja kun tarinaa ja hahmoja muokataan paikoitellen rankallakin kädellä.

Lopputulos on elokuva, joka tuntuu vanhasta animefanista joskus hieman kliseiseltä (taasko poika perii [isän, isoisän, sedän, veljen] robotin ja päätyy sankariksi), sisältää tavalliset Disney-opit (ystävyys voittaa, kosto ei kannata...) ja perinteiset supersankarijutut (jokaisella on oma voima/temppu/jotain ja yhdessä voitetaan) ja onnistuu silti olemaan jotenkin uuden oloinen ja hyvin hauska.

Varsinkin animen ollessa vielä uusi juttu länsimaissa vaikutteet tuppasivat aiheuttamaan kauhun väristyksiä, mutta nykyään ne eivät ole enää niin yliampuvia tai epäsopivan tuntuisia. Ok, olisi toki ollut kiva nähdä tarina, jossa olisi ollut hieman enemmän todellista uutta eri vanhojen elementtien uuden sekoituksen sijaan, mutta kaiken kaikkiaan Big Hero 6 oli huomattavasti parempi kuin odotin. Animaatio on erinomaista (duh...), hahmot sympaattisia (Baymax!), huumori iskee (ja kovaa) ja kokonaisuus toimii, kuten Disneyltä voi odottaakin. Ehkä parhainta, rakkaustarinaa ei soppaan ole sekoitettu lainkaan!

Blurayn lisämatskut eivät olleet erityisen ihmeellisiä, mutta kommenttiraita oli hauska ja kiinnostava ja muutkin ihan hauskoja. Disneyn animaatioiden lisämateriaalit nyt eivät koskaan olleet erityisen päätähuimaavia.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Traileri