Emilio Estevezin ja Mick Jaggerin tähdittämässä 1990-alulta peräisin olevassa scifi-leffassa Estevezin esittämä kilpa-autokuski Alex kuolee 1990-luvulla rajussa onnettomuudessa. Vaihtoehtoisena vuonna 2009 aikamatkustus onkin jo keksitty, joten Alex napataan "tulevaisuuteen" tarkoituksena, että kuoleva miljonääri McCandless (Anthony Hopkins) ottaisi hänen kehonsa käyttöönsä, jolloin Alexin henkilöllisyys katoaisi. Alex ei luonnollisesti pidä tästä ideasta lainkaan ja päätyy pakosalle, Jaggerin esittämä palkkionmetsästäjä kannoillaan.

Elokuva ei menestynyt aikoinaan, eikä ole sen jälkeenkään saanut mitään erityistä kulttiseurantaa. Kyseessä onkin aikakaudelleen aika tyypillinen, hieman kökkö scifi/toimintapläjäys, joka ei sisällä juonellisesti tai hahmoiltaan mitään, mikä todella nappaisi mukaansa. Niinpä lopputulos on hieman huvittava ja sopivalle ikäluokalle nostalginen illan viihdyke, josta ei sen enempää mieleen jää.

Loppujen lopuksi elokuvan kiinnostavinta antia on Mick Jaggerin esittämä palkkasoturi, joka on oikeastaan elokuvan monisyisin ja kiinnostavin hahmo.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Traileri