Olen tästä MTV3:lla esitetystä sarjasta pahasti kahden vaiheilla. Toisaalta on kiva nähdä toimintasarja, jossa pääosissa ovat älyköt, vaikka onhan noita nykyään jo aika monta. Toisaalta sarja hiipii turhan usein siihen, että sosiaalisesti (ja joskus muutenkin) kömpelöille nörteille nauretaan, mikä ei minua nappaa. Osa jaksoista on hyviä, osa ärsyttää. Koko ideassa ärsyttää se oletus, että kaikki älykkäät ihmiset ovat sitten jotenkin muuten, yleensä sosiaalisesti, kyvyttömiä.

Vaikka sarja perustuukin (hyvin, hyvin löyhästi) todelliseen ihmiseen ja hänen perustamaansa yritykseen, sekä sarjan toiminta että hahmot ovat selkeän fiktiivisiä. Missä ei ole mitään vikaa, mutta hahmojen stereotyyppisyys alkaa jo tosiaan häiritä. Kaikki sarjan neroryhmän jäsenet ovat jollain tavoin outoja ja tarvitsevat siksi aikaisemmin tarjoilijana työskennelleen "taviksen" heitä tulkkaamaan. Ikään kuin älykkyys olisi sairaus tai sitä tasapainottamaan tarvitaan jonkin sortin puute, kun oikeasti suurin osa huippuälykkäistä ihmisistä ovat älystään huolimatta ihan tavallisia ihmisiä.

Tämän lisäksi sarja tosiaan saa negatiivisia pisteitä siitä, että varsin usein sen huumoripuoli perustuu siihen, että nämä älyköt eivät muka tule toimeen todellisessa maailmassa tai tavallisten ihmisten kanssa. Aina välillä sarjan tekijät hyödyntävät tilaisuuttaan kekseliäämmän huumorin viljelemiseen, mutta pääosin sarjassa ei tältä osin ole mitään uutta tai erikoista.

Ja jälleen positiivisemmalla puolella, sarjan näyttelijät tekevät kirjoittajien antaman materiaalin puitteissa todella hyvää työtä ja varsinkin miespääosaa esittävä Elyes Gabel on roolissaan hyvä (ja kuulostaa ajoittain aivan Robert Downey Jr:lta, mutta se nyt ei liene kauhean tärkeää, vaikka Downey onkin suosikkinäytteljöitäni).

Kaiken tämän ailahtelun lopputulos? No, onneksi sarja on luonteeltaan episodinen, koska päädyin sitä seuratessani katsomaan vain lupaavimmat jaksot. Jos jakson ensimmäiset minuutit lupasivat liikaa "nörtit eivät osaa" -huumoria, jakso jäi katsomatta.

IMDb:ssä

Wikipediassa

MTV3:n sivuilla