Kavi tarjosi Orionissa tämän klassisen, 1980-luvun lopulta peräisin olevan elokuvan oikein kankaalta. Tarina lienee kaikille elokuvista kiinnostuneille tuttu, mutta jostain syystä olen itse onnistunut aina missaamaan teoksen, kun se on esim. Teemalla ollut tarjolla. Oikeastaan onnekasta, sillä näin pääsinkin sitten näkemään sen enimmäistä kertaa alkuperäisessä ympäristössään pienen ruudun sijaan.
Elokuva on monella tapaa aikakautensa tuotos ajatteli asiaa sitten taide-elokuvana, musiikkimaailman kannalta (kokeileva punk) tai Berliinin näkymien suhteen. Oma kokemukseni oli jännän klaustrofibinen siitä huolimatta, että elokuva on pääosin kuvattu ulkotiloissa. Niin paljon elokuvan sanallisesta maailmasta kun sijaitsee eri ihmisten päiden sisällä.
Myös kielellisesti teos on kiinnostava, sillä elokuvassa ovat aktiivisesti läsnä sekä saksa, englanti että ranska ja lisäksi mukana on vielä muitakin kieliä siellä täällä. Kun esitetty kopio elokuvasta vielä käsitti ruotsinkieliset tekstit isolla ja suomenkieliset tietenkin siinä lisäksi pienemmällä, niin kokonaisuus alkoi olla melkoinen kielikylpy. Mikä ei tietenkään haittaa kaltaistani kielten ammattilaista, varsinkaan kun elokuvan rytmi on sen verran hidas, että aikaa riitti useimmiten eri kielten mutusteluun.
Kuvamaailmaltaan elokuva on tunnettu mustavalkoisuudestaan ja täytyy sanoa, että jotenkin varsin ryysyisenä esitetty vanha Berliini näytti mustavalkoisena paljon romanttisemmalta kuin väreissä olisi ollut. Lisäksi värien käyttö toi oman painoarvonsa tarinan kerrontaan, joka voisi toki olla selvempää. Tosin tuo puoli lienee tarkoituksella tehty. Elokuvassa on tarina, mutta se tuntuu kertovan ennemminkin tunnelmaa. Niinpä perusjuonen tunteminen etukäteen on vain etu, koska silloin ei tarvitse yrittää seurata liikoja ja voi keskittyä fiilistelemään.
Kaiken kaikkiaan elokuva oli siitä jännä, että vaikka kyse oli nimenomaan elokuvasta, koin sen itse paljon enemmän kielellisenä teoksena.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.