Clea Koff kertoo kirjassaan kokemuksistaan tutkijana ensin International Criminal Tribunal for Rwandassa ja myöhemmin vastaavanlaisissa kokoonpanoissa mm. Kroatiassa ja Kosovossa. Hän on koulutukseltaan antropologi ja hänen tehtävänään oli tutkia Ruandassa ja muualla hautoja, jotka antoivat todistusaineistoa alueilla tapahtuneista kansanmurhista ja muista rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

Kirja oli toisaalta kiinnostavaa ja antoisaa luettavaa, mutta toisaalta se oli myös hyvin pelottava. Vaikka tiedän millaisia kauheuksia maailmalla on tapahtunut ja tapahtuu, ei asiaa halua ajatella. Mieli myös pyrkii suojelemaan itseään, mm. niin, että huomasin monasti lukevani teosta kuin se olisi romaani, sepitelmä, sen sijaan, että olisin kasvokkain sen tosiseikan kanssa, että nämä asiat ovat todellisia, kaikki tämä on oikeasti tapahtunut. En kuitenkaan halua kieltää tapahtumien todenperäisyyttä, sillä se olisi halventavaa uhrien kannalta ja lisäksi juuri sellainen ajattelu tekee osaltaa tällaiset tapahtumat mahdollisiksi.

Tärkein tunne ja ajatus kirjan lopussa oli kuitenkin kiitollisuus siitä, että en itse ollut siellä, vaan täällä, Suomessa, turvassa. Ensin tunsin huonoa omaatuntoa näistä tuntemuksista, mutta sitten tajusin, että se on täysin inhimillistä ja sallittavaa, niin kauan kuin en kuitenkaan koeta vähätellä tapahtumien kauheutta ja merkitystä. Silti minun on vaikea ymmärtää miten kaikki se on päässyt tapahtumaan ylipäätään.

Kirjan viralliset sivut