Uskonnon, myyttien ja filosofian näkökulmasta fantasiaa analysoiva teos on hyvä esimerkki siitä kuinka fantasiaa kirjoittavien oma elämänkatsomus ja tiedot valottavat heidän kertomiaan tarinoita ja myös kuin lukija pystyy saamaan tarinoista irti enemmän kuin kirjoittaja ehkä aikoikaan. Ensimmäisestä on hyvä esimerkki Ende, jonka teos Momo on hyvä esimerkki fantasiasta, jolla on todellinen viesti. Jälkimmäistä puolestaan kuvaa Rowlingsin Harry Potter -sarja, jonka rivien välistä luetaan usein paljon enemmän kuin Rowlings olisi ajatellutkaan. Tai Jungin kirjoitusten yhdistäminen Le Guinin Maameren velhot -sarjan ensimmäiseen osaan, vaikka Le Guin on itse myöntänyt, ettei tuntenut Jungia kirjaa kirjoittaessaan.

Sinällään tämän kirjan alaotsikko, "johdatus fantasian maailmaan", on mielestäni ehkä hieman harhaanjohtava, sillä eri merkkiteosten analyysi on toki kiinnostavaa, mutta ei varsinaisesti kerro lukijalle mitä fantasia on tai sen piirteitä. Itse asiassa epäilen, että kirja jää hieman hämyisäksi ja vaikeatajuiseksi, jos lukija ei ole lukenut niitä teoksia, joita kirjassa analysoidaan ja joihin viitataan. Sen sijaan teokset tunteville kirja antaa uusia näkökulmia tuttuihin tarinoihin.

Toki nämäkin näkökulmat voi jokainen ottaa tai jättää oman halunsa mukaan. Se että hyvästä tarinasta saa muutakin irti halutessaan, ei tarkoita, etteikö sitä voisi lukea myös vain tarinana. Tai että olisi jotenkin väärin lukea sitä vain tarinana, viihdyttävänä ajanvietteenä. Kaikkien ei tarvitse tunnistaa taon vaikutusta Maameren velhoissa tai huomata kristillisiä teemoja Narniassa.

Näiden seikkojen analyysi on omalla tavallaan hauskaa ja kiinnostavaa, mutta samalla minulle henkilökohtaisesti jää helposti niistä vähän snobbailun maku suuhun. Ikään kuin tämänkaltainen analyysi olisi se "oikea" tapa nauttia ja arvostaa kirjallisuutta ja "pelkkä lukeminen" jotenkin alempiarvoista. Ikään kuin ei riittäisi se, että on kirjoittanut tarinan, joka koskettaa ja vie lukijan mennessään, vaan "todelliseen kirjallisuuteen" vaadittaisiin vielä enemmän. Kaikki ihmiset ovat tarinankertojia, vaikka monet eivät koskaan kirjoittaisi sanaakaan paperille, saati sitten kokonaista kirjaa. Näillä tarinoilla itsellään on jo arvoa, ilman erillistä analyysiä tai monitahoisia kerrostumia.

Tästä huolimatta myös analyysi ja tarinoiden soveltaminen eri filosofiaan on myös paikallaan ja siksi tällaisetkin kirjat ovat arvokkaita, kunhan muistamme nauttia tarinoista joskus vain tarinoina, ilman syvempiä mietteitä tai pakkoa olettaa sen suurempia tavoitteita kirjoittajalta.