Alaotsikolla Kropp, själ och livstil i ett evolutionärt perspektiv kulkeva ruotsalaisen Högskolan av Gotlandissa työskentelevän arkeologian professorin kirjoittama kirja oli varsin kiinnostava, mutta silti pettymys useammassakin suhteessa. Ensimmäinen oli siinä, että vaikka tarkoituksena oli tarkastella ihmistä evoluution näkökulmasta, tästä lipsuttiin turhankin usein antropologian suuntaan. Loppujen lopuksi kirja sisälsi hyvin vähän evoluutioon liittyviä argumentteja. Myönnettävästi aihealuetta on tutkittu vähän, sitä on vaikea tutkia ja iso osa olemassa olevista teorioista aiheuttavat kiivasta keskustelua , mutta juuri sitä lähdin itse kirjasta hakemaan, sen esittelyn perusteella.

Toinen iso ongelma, joka minulla oli kirjan suhteen, oli sen hyvin tiukka näkökanta nyky-yhteiskuntaan. Kirjailija tuo monasti ja usean eri argumentin kohdalla esiin ajatuksen, että ihminen on sopeutunut metsästäjä-kerääjä -yhteisöjen elämään ja että moderni elämän tapa ei vain ole evoluution kannalta meille oikea. Kärsimme sydänsairauksista ja diabeteksesta jne, koska syömme ja elämme väärin, kun taas alkuperäisyhteisöissä, joissa yhä eletään samoin kuin tuhansia vuosia sitten, kaikki on kuin paratiisissa, kukaan ei sairasta, kukaan ei satuta toista ja kaikki ovat onnellisia. Kuten sarkasmista voi päätellä, en oikein jaksa uskoa tuohon.

Myönnettävästi kyseisissä yhteisöissä ei esiinny samoja sairauksia kuin meillä. Mutta. Se mitä kirjoittaja jättää mainitsematta on, että heillä on yleensä ihan omat sairautensa, jotka eivät häiritse moderneja yhteiskuntia. Erilaiset parasiitit, eläimistä saadut tartunnat, tulehtuneet haavat, huonosti hoidetut ja hädin tuskin parantuvat murtumat, lapsikuolleisuus... Lista ei ole kaunis. Vain harva paikka maailmassa on niin paratiisimainen, että alkukantaiset elintavat riittävät helppoon elämään. Ja ajatus siitä, että elämä olisi aina ongelmatonta, on naurettava. Kirjoittaja maalaa kuvaa alkukantaisesta paratiisista, jossa ihmiset elävät kuten heidän on "tarkoitus" ja siksi ovat onnellisia syntymästä kuolemaan, kärsimättä koskaan sairauksista, onnettomuuksista tai huonoista vuosista. Jaksan epäillä.

Kolmas kohta, joka kirjassa jäi härnäämään, oli se ikiaikaisen vanha ajatus, että olisimme jotenkin valmiita eläimiä. Kirjan nimikin tuo esiin sen, että emme ole, mutta silti tämä pointti unohtuu käsittelyssä. Evoluutio on nimenomaan muuttumista, sopeutumista muuttuneisiin olosuhteisiin. Jos esi-isämme eivät olisi muuttuneet, emme olisi koskaan ilmestyneet maailmaan alunperinkään. Moderni yhteiskunta on muutos entiseen, mutta eikös evoluution ole sitten tarkoitus sopeuttaa meidät näihin muutoksiin? Se, että ne meistä, jotka polveutuvat karjanpitoa harjoittaneista heimoista, pystyvät syömään maitotuotteita mutaation ansiosta, joka säilyttää elimistössä kyvyn käsitellä laktoosia, on hyvä esimerkki. Olosuhteet muuttuivat, maitoa oli paljon saatavilla, joten evoluutio säilytti etua antavat muutoksen.

Pointti on siis se, että tosiasiassa emme ole koskaan olleet täydellisesti sopeutuneita ympäröiviin olosuhteisiin, koska ne ovat jatkuvassa muutoksessa. Kirjailijan esittämä ajatus osittaisesta paluusta esi-isien ruoka- ja liikuntatottumuksiin ei oikein ole toimiva, eikä todellakaan ota huomioon sitä, että ihmisen evoluutio ei ole pysähtynyt, vaan jatkuu yhä. Me emme vain pysty sitä näkemään.

Kirja siis toi mieleen paljonkin kiinnostavia ajatuksia, mutta ei ihan niitä, joita kirjoittaja oli lähtenyt hakemaan. Puutteistaan huolimatta se on hyvin kirjoitettu ja sisältää paljon kiinnostavaa tietoa, vaikka se ei aina ollutkaan mielestäni kohdallaan. Lukemisen arvoinen kirja siis.