Discovery Channelilla esitetty dokumentti on osa Curiosity-sarjaa ja käy pikakelauksella läpi ihmisen evoluution aina ensimmäisistä yksisoluisista nykyihmisiin asti. Koska kyse on vain tunnin mittaisesta ohjelmasta, tämä tarkoittaa todellakin pikakelausta, sillä aikaa ei juuri ole keskittyä yksityiskohtiin. Toisaalta homma toimii kivana muistutuksena siitä miten olemme tänne päätyneet ja päivityksenä tämän hetken teorioista asiaan liittyen.

Olen aina kahden vaiheilla tällaisia juttuja kelatessani. Toisaalta tekee turhalle ylpeydelle hyvää saada muistutus siitä kuinka suurta sattumaa koko ihmiskunnan olemassa olo oikeastaan on. Samalla juuri se vaadittu sattumien summa on monella tavalla ällistyttävä. Ymmärrän hyvin niitä, joiden mielestä jonkin on pakko olla ollut ohjaamassa kehitystä, että kaikki olisi voinut osua juuri oikein. Pitää kuitenkin muistaa, että samanlainen kasa sattumia on tarvittu kaikkien olemassa olevien elämän muotojen kehittymiseen; emme ole missään nimessä ainutlaatuisia tässä suhteessa. Korkeintaan olemme ainutlaatuisia siinä, että osaamme äimistellä sitä miten vähällä on ollut, että emme olisi täällä lainkaan. :)