Olen hehkuttanut Jaime Hernandezin sarjakuvia aikaisemminkin; jokin hänen varmassa piirrostyylissään ja ihmisläheisissä tarinoissaan vain kiehtoo uudelleen ja uudelleen. Vaikka osassa tarinoista onkin fantasia- ja scifielementtejä, pohjimmiltaan Hernandez kertoo tavallisien ihmisten tavallisista elämistä.

Tämä aivan uusi, 2014 julkaistu kovakantinen kokoelma keskittyy Maggiehen ja kertoo mm. hänen ja Ray Dominguezin pitkäaikaisesta ystävyydestä. Edestakaisin ajassa hyppivä tarina näyttää lukijoille myös asioita Maggien perheen menneisyydestä, joita Maggie itse ei tiedä. Tarina on siitä mainio, että se toimii yksinäänkin, vaikka lukija ei olisi koskaan lukenut Maggien ja Rayn aikaisemmista seikkailuista, mutta toimii myös sellaisille lukijoille, jotka ovat tutustuneet parivaljakkoon aikaisemminkin vuosien varrella.

Hernandez on vuosien varrella harjaannuttanut taitojaan ja tässä kirjassa ne ovat huipussaan. Yksikään viiva, yksikään sana ei ole turha tai paikaltaan. Päällisin puolin arkinen elämä sisältää pinnan alla voimakkaita virtoja, joiden tulkinta jätetään lukijalle. Kirjaa voi selata tai lukea tarkasti oman fiiliksen mukaan, sen voi tulkita vain pintapuolisesti tai luodata syvemmin. Kokonaisuus on vahva, koskettava ja paljastaa inhimillisyyden vahvuudet ja heikkoudet, kauneuden ja kauheuden yhtä aikaa ja ilman turhaa osoittelua.