Tämä on toinen kappale Silverbergin editoimia järkäleitä, joissa tusina tunnettuja scifi- ja fantasiakirjailijoita kertovat omiin maailmoihinsa sijoittuvia tarinoita. Kirja on siitä mukava, että se antaa 'sämplätä' pitkiäkin sarjoja ja miettiä haluaisiko niitä lukea vai ei. Toisaalta, jos jokin maailma onkin jo tuttu, pääsee näkemään vielä pikkasen lisää omasta lempparistaan. :)

Kaikki tarinat olivat hyviä, mutta sekä niistä että kirjasta yleensä näki, että editointi oli jäänyt vähän vähemmälle. Paikoittain oli selvää, että kyseessä ei ollut kovinkaan monta kertaa mietitty juttu ja sekaan oli jäänyt myös selkeitä kirjoitusvirheitä. Onneksi kyseessä on sellainen ammattikaarti, ettei tällaiset jutut haittaa juuri missään tarinan kerronnan kannalta.

Toinen mielipide