Fantasia-aiheistaan huolimatta El Laberinto del Fauno ei todellakaan ole mikään lasten elokuva. Pikemminkin kyseessä on aikuisten satu, joka muisuttaa monin tavoin alkuperäisiä satuja, ennen kuin ne siivottiin lapsille sopiviksi.

Tarina sijoittuu Espanjaan 1940-luvulle. Fasistit ovat juuri nousseet valtaan, mutta vastarintaa löytyy. Ofelia ja hänen viimeisillään raskaana oleva äitinsä matkustavat keskelle metsää Ofelian äidin uuden aviomiehen luokse. El Capitan on kylmä ja julma mies, joka ei juurikaan välitä vaimostaan, vaan ainoastaan tämän kantamasta pojastaan. Ofeliasta hän ei voisi olla vähemmän kiinnostunut ja niinpä lukutoukka Ofelia jää aikalailla tilanteen jalkoihin. Metsän uumenissa on kuitenkin salaperäinen labyrintti, jonne metsän keijukainen johdattaa Ofelian...

Elokuva oli mielestäni todella hyvä. Tarinassa Ofelian ympäröimien aikuisten raaka todellisuus ja Ofelian oman maailman fantasiaelementit nivoutuvat täydellisesti yhteen sekoittumatta silti koskaan. Näyttelijäsuoritukset ovat mahtavia ja varsinkin Doug Jones tekee mahtavaa työtä monimutkaisissa rooliasuissa niin faunina kuin pelottavana hirviömiehenäkin.

Viralliset sivut

Lisätietoa

Ajatuksia

Tämä elokuva herätti kaikenlaisia ajatuksia, niin kuin hyvän elokuvan pitääkin, mutta ensin pitää saada yksi asia sanottua. Ymmärrän kyllä, että elokuvan tekijätkin ovat jo päättäneet, että kansainvälisessä levityksessä elokuvasta käytettäisiin nimeä Pan's Labyrinth, mutta itse saan kylmiä väreitä siitä, että espanjalankielisestä elokuvasta, joka esitetään Suomessa espanjaksi suomenkielisin tekstein, käytetään kaikesta huolimatta englanninkielistä nimeä. :( Sitä voisi melkein haukkua harhaanjohtavaksi markkinoinniksi, sillä asiaan sen enempää huomiota kiinnittämättä voisi joku luulla, että elokuvan esityskielikin on englanti.

Tarina puolestaan sai miettimään paljonkin millaista on lapselle kokea sodan kauheuksia. Jokainen katsoja saa itse tietenkin päättää onko Ofelian kokemukset vain lapsen mielikuvitusmaailman tuotoksia, pakoa karusta ja julmasta todellisuudesta, vai tapahtuuko kaikki oikeasti niin kuin Ofelia sen kokee. Niin tai näin, tosi seikka on se, että Ofelia on aivan väärässä paikassa ja kokee ja näkee asioita ja raakuuksia, joita kenenkään lapsen ei tulisi kokea tai nähdä. Lopputulos on verhottu, mutta voimakas kannanotto siihen, miten lapsia joskus kohdellaan kriisitilanteissa, kuinka helposti he unohtuvat ja jäävät jalkoihin, kun aikuiset tappelevat keskenään.