Watt-Evansin humoristisemmat fantasiakirjat (kuten The Misenchanted Blade) ovat minulle tuttuja jo entuudestaan. Touched by the Gods on perinteisempää fantasiaa, vaikka on siinäkin hauskat hetkensä. Tarina kertoo Malleddista, jonka kohtalona on syntymästä asti olla valtakunnan puollustaja, jos sellaista satuttaisiin tarvitsemaan. Malledd itse ei vain sattumaisin usko tähän tai edes halua koko hommaa vastuulleen...

Kirja ei ole mielestäni Watt-Evansin parhaimpia, vaikka tarina sinällään toimii ihan hyvin ja henkilöhahmot ovat hyvin kirjoitettuja. Ongelmaksi jää ehkä hitusen se, että kirja ei vie lukijaa tarpeeksi pitkälle päähenkilön pään sisälle... Mutta vaikka loppuvaikutelma olikin vaisu, kirja itsessään oli ihan mukavaa luettavaa näin hellepäivän ratoksi, kun ei paljoa muutakaan jaksa tehdä. :)  Ja myönnettävästi oli ihan hauska nähdä yksi fantasian peruskliseistä käännettynä päälaelleen: niin monessa kirjassa kerrotaan seikkailua etsivästä nuoresta sankarista, joka lopussa saa tytön ja puolet valtakuntaa, että sankari, joka haluaa vain palata kotikylään vaimon ja lapsien tykö on mukavaa vaihtelua. :D

Kirjoittajan sivut

Ajatuksia

Olen aina miettinyt juuri sitä, kuinka tällaiset seikkailut eivät oikeasti olisi kovinkaan hauskoja. Ensinnäkin matkustaminen ennen autoja ja lentokoneita vie aikaa ja on raskasta. Vaikka määränpäässä olisi mitä jännityksiä tahansa, ei varmastikaan olisi kovin hauskaa viettää monta viikkoa hevosen selässä tai kävellen... Toisekseen tietenkin se, että taistelut tms. eivät liioin ole kovinkaan mukavia kokemuksia, joskin tämä nyt on jotain mikä käsitellään suurimmassa osassa fantasioista. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että seikkailuista on paljon hauskempi lukea, en koskaan haluaisi itse osallistua sellaiseen. Ja se pätee oikeastaan myös nykymaailman seikkailuihin. En ole niitä ihmisiä, jotka haluavat lähteä kokeilemaan onneaan Survivoriin tai Robinsoniin. Viihdyn paljon paremmin kotihiirenä oman katon alla. Lomilla on kiva käydä aina joskus osaltaan juuri siksi, että ne muistuttavat siitä, kuinka mukavaa kotona on. Ja joka kerta, kun lähden matkalle, minulle tulee lähtöpäivänä sellainen fiilis, että onko pakko mennä, jos sittenkin jäätäisiin kotiin... Ja vaikka matkakohde olisi kuinka jännittävä tai hieno tai hauska, minulle tulee aina koti-ikävä, vaikka matka ei olisi kuin viikon pituinen. Onhan matkoilla hauskaa, mutta kotona on silti paras.