Trinity Blood -manga ei loppujen lopuksi minua kovin pitkään jaksanut kiinnostaa, osaksi siksi, että tarinaa kerrottiin liialti Estherin hahmon näkökulmasta. Jostain syystä minulla ei enää tahdo riittää kärsivällisyyttä pikkutytöille, jotka eivät osaa käyttää päätään... No, joka tapauksessa käsiin sattui vielä kolme DVD:stä animesarjaakin, jota halusin vilkaista ihan uteliaisuudesta. Molemmathan pohjaavat alunperin romaanisarjaan, joten oletin eri adaptaatioissa olevan eroja.

Ihan oikeassa olinkin, sillä ainakin näin ensimmäisen kauden ensimmäisen puoliskon aikana Esther sai paljon vähemmän aikaa ruudulla ja mukaan mahtui tarinaa, jota mangassa ei ollut vielä tässä vaiheessa näkynyt. Hahmosuunnittelu lainaa paljon mangasta, mutta juonisovitus eroaa selkeästi. Animaatio on suurimmalta osalta ok, mutta paikoitellen ruudulla näkyy aivan nolostuttavan pökkelöistä menoa, joten tasossa voisi olla jonkin verran parantamista. Ei tämäkään versio jaksanut minua loputtomiin viehättää ja puuttuvat jaksot jäänevät ostamatta paitsi ehkä ale-ale-laarista. Hyvä yritys kuitenkin.

Wikipediassa

Anime News Networkissa

Anime-lehden arvostelu