Ihan ensinnä pieni nillitys, mutta oikeasti: Kirjalle ei voitu antaa nimeksi "Harry Potter and the Ivory Tower", koska (yhdysvaltalainen) kustantaja pelkäsi, että joku saattaisi luulla kirjan kuuluvan Rowlingin sarjaan? Ihan kuin kannen suunnittelu, editoijan nimi, Rowlingin nimen puuttuminen, selkeästi sekä kannessa että selässä oleva alaotsikko (Perspectives on a Literary Phenomenon) ja takakannen esittely eivät tekisi aivan selväksi, että kirjassa keskustellaan Harry Potter -sarjasta, eikä kerrota Harry Potterista... -_-

Okei, sitten itse asiaan. Kyseessä on siis kokoelma kirjallisuusanalyyttisiä artikkeleita J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjasta. Koska teos on julkaistu 2002, se ei käsittele sarjaa kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan viidenteen kirjaan asti. Puoliverinen prinssi ja Kuoleman varjelukset eivät olleet vielä tuolloin saatavilla, joten tämä on ymmärrettävää. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että analyysit eivät pysty käsittelemään sarjaa kokonaisuutena. Osuvia kirjoituksia silti.

Kirjallisuusanalyysiä lukiessani minua on aina kiinnostanut vähintään yhtä paljon se mitä lukija tuo keskusteluun kuin se mitä kirjailija on kirjoittanut. Jokaisella lukijalla on oma näkökulmansa, mikä tulee tällaisissa artikkeleissa hyvin esiin. Niinpä Farah Mendlesohn näkee artikkelissaan Crowning the King: Harry Potter and the Construction of Authority Harryssa palaavan prinssin passiivisen hahmon, joka ei itse juuri tee mitään, vaan jolle vain tapahtuu asioita. Lana A Whited ja Katherine Grimes taas tulkitsevat puolestaan artikkelissa What Would Harry Do? J. K. Rowling and Lawrence Kohlberg's Theories of Moral Development Harryn aktiiviseksi, kasvavaksi hahmoksi, jonka moraaliset päätökset ovat aina edellä ikäkumppaneitaan.

Siksi artikkeleiden lukeminen kiehtoo, sillä joku toinen on voinut huomata jotain, joka menee itseltä aivan ohi, tai tulkinnut jonkin asian aivan eri tavalla kuin itse. Näin artikkelit siis tuovat tuttuun tarinaan taas uusia puolia ja herättävät jälleen uusia ajatuksia.

Osa kirjoittajista esim. sijoittaa Harryn fantasian ja satujen maailmaan, toiset puolestaan kiinnittävät enemmän huomiota brittiläiseen sisäoppilaitos-kirjallisuuden perinteisiin ja piirteisiin. Molemmat ovat toki oikeassa, sillä sarjassa on piirteitä molemmista. Itse tosin, kun en ole aikaisemmin sisäoppilaitos-kirjallisuuteen varsinaisesti törmännyt, en sitä Harry Potterissa tietenkään tunnistanut, toisin kuin fantasian piirteet.

Minulle kielitieteilijänä oli tietenkin erityisen kiinnostavaa lukea kokoelman pari kieleen liittyvää artikkelia. Philip Noelin You Say "Jelly", I Say Jell-O"? Harry Potter and the Transfiguration of Language analysoi ja kritisoi varsinkin sarjan alkupään teosten "amerikkalaistamista" Yhdysvaltaisissa painoksissa, joissa poistettiin brittiläisiä termejä, puhetapoja ja piirteitä, koska niiden pelättiin olevan liian haastavia nuorille lukijoille.

Tässä tulee taas esiin Yhdysvalloissa valloillaan oleva, harmittava tapa laskea taso oletetusti heikoimman vastaanottajan tasolle sen sijaan, että annettaisiin vastaanottajien itse päättää onko jokin heille liian haastavaa tai ei. Puhumattakaan siitä, että tietoisesti haastettaisiin vastaanottaja ylittämään itsensä... Suomalaisena, tuotettuun ja käännettyyn viihde- ja faktamateriaaliin tottuneena tällainen kansallisuuksien hävittäminen ja materiaalin valmiiksi pureskelu tuntuu oudolta ja turhalta.

Sen sijaan Nancy C. Jentschin artikkeli Harry Potter and the Tower of Babel: Translating the Magic, jossa käsiteltiin kolmesta eri käännöksestä peräisin olevin esimerkein Rowlingin keksimän sanaston kääntämistä, oli oikein kiinnostava ja käsitteli rivien välissä oikein kiinnostavia käännöstieteellisiä puolia. Samoin rivien välistä tuli myöskin esiin hyvän kääntäjän ja hyvän käännöksen tärkeä rooli kirjan menestyksessä ja vastaanotossa vieraalla kielellä.

Sekä myös eri kielien eri käytännöt käännöstekniikoiden suhteen. En itse esim. tiennyt, että espanjankielisissä käännöksissä on tapana jättää termi, jolle ei ole selkeää vastinetta espanjassa, alkuperäiskielelle kursiivilla kirjoitettuna. Tuntuu varsin kömpelöltä käytännöltä, joka ei varsinaisesti helpota lukemista. Mutta Suomessa ollaankin totuttu toisenlaiseen tapaan ja vaikka käännösala ja kääntäjät ovatkin monin tavoin tiukoilla tällä hetkellä, pääosin Suomessa on saatu nauttia erinomaisista käännöksistä, joita tekemässä ovat olleet taitavat ja kekseliäät kääntäjät.

Artikkelikokoelma sisältää siis melkoisen määrän Rowlingin lapsille ja nuorille tarkoitetusta kirjasarjasta alkunsa saanutta akateemista keskustelua. Kuten sanottua, kyseessä on nimenomaan diskurssi kirjoittajan ja lukijan välillä, sillä missään nimessä Rowling ei ole voinut tehdä kaikkea artikkeleiden esiin tuomia asioita tietoisesti ja silti kaikki mielipiteet ovat sikäli valideja, että teokset voi toki tulkita niinkin. Minä puolestani sekä Rowlingin että artikkeleiden lukijana tuon mukaan kolmannen näkökulman, joka perustuu omiin kokemuksiini, mielipiteisiin ja tietämykseeni.

Lopputulos on antoisa ja ajatuksia herättävä lukukokemus, jossa usein ne asiat, joista olen eri mieltä, ovat samalla kaikkein antoisimpia, koska ei riitä, että olen eri mieltä, minun pitää perustella, vaikka vain itselleni, mistä ja miksi olen eri mieltä.