DC Vertico Comics on kerännyt alkuperäiset Swamp Thing -lehdet monen kirjan kattavaksi kokoelmaksi, jonka onneksi onnistuin saamaan käsiini kirjastosta. :) Alunperin kauhuna julkaistu Swamp Thing oli alussa ihan ok, muttei kauhean kiinnostava hahmo. Tämä kaikki muuttui, kun Alan Moore pääsi sarjan pääkirjoittajaksi. Hänen kehittämänsä myyyttinen hahmo, jonka kehitystä ja muuttumista seurattiin pitkäjänteisessä tarinassa, joka nyt kattaa kahdeksan kirjaa, on yksi sarjakuvamaailman kiinnostavimpia hahmoja, vaikkei se olekaan yhtä tunnettu kuin esim. Hämis.

Moore ehtii tarinan kehittyessä käymään läpi monia kiinnostavia teemoja, mutta tärkein teema on koko ajan hyvän ja pahan olemus, sekä itsensä tunteminen. Lopputulos on tarina, joka muodostuu joukosta pienempiä tarinoita, ja nivoutuu kokonaisuudeksi, joka luettuna näin yhtenäisenä kokonaisuutena on todella mahtava.

Swamp Thing Wikipediassa

Alan Moore Wikipediassa

Neljäs Indiana Jones elokuva oli varsin nostalginen kokemus. Se seurasi alkuperäisen trilogian kaavaa, joten juoni oli suorasukainen ja ennalta-arvattava, mutta hauska siitä huolimatta. Kuten aiemminkin, myös tässä elokuvassa oli useitakin kohtia, jossa heiteltiin joukkia edellisten elokuvien kustannuksella. Yksi näiden elokuvien hauskimmista puolista onkin juuri se, että ne eivät todellakaan ota itseään liian vakavasti. :) Kaiken kaikkiaan oikein mukava nostalgiapaukku meille 'kalkkiksille', mutta tuskin sellainen elokuva, joka erityisesti kiinnostaisi nuorempia katsojia.

IMDb:ssä

Viralliset sivut

Suomalainen fanisaitti

Sarjakuvaelokuvien sarja senkun jatkuu ja tällä kertaa on vuorossa Rautamies eli miljonäärinero Tony Stark. Elokuva pysyy melko lähellä alkuperäistä tarinaa: asekaupalla omaisuutensa tehnyt tiedenero ja playboy Tony Stark oppii rankan elämänläksyn, kun hänet kidnapataan ja hän melkein kuolee. Hänen onnistuu pelastaa oma elämänsä luomalla haarniskan, jota hän myöhemmin alkaa käyttää ihmisten hyväksi.

Robert Downey Jr. tekee varsin hyvän roolisuorituksen Tony Starkina. Kokonaisuudessaan elokuva yllätti mieluisasti. Rautamies ei ole koskaan ollut aivan yhtä antoisa hahmo kuin esim. Hämäri ja elokuvassa oli selkeä mahdollisuus antaa haarniskalle päärooli ihmisen sijaan. Sen sijaan elokuvassa on actionin lisäksi ihan aitoja ihmisiä, jotka oppivat ja muuttuvat.

Minulle erityisesti oli mieleen se, kuinka elokuvassa käsiteltiin itse haarniskan luomisprosessia ja näytettiin kuinka se on jatkuva prosessi, jota Tony ei saa koskaan valmiiksi. Erehdyksen ja yrityksen kautta valmistuva teknologian mestariteos on ollut sarjakuvassakin aina muuttuva osa, joten sen ottaminen huomioon heti alusta on ihan mukava vivahde. :)

Kaiken kaikkiaan lopputulos on selkeästi paremman pään actionleffa, jota katsoi aivan mielellään.

IMDb:ssä

Rautamiehestä Wikipediassa

Leffan viralliset sivut

MTV3:llä näytettävä viisi-osainen BBC:n tuottama dokumenttisarja kertoo Britannian kuningasperheen elämästä ja työstä arkena ja juhlana. Sarja on varsin kiinnostava simäys maailman tunnetuimman kuningashuoneen joka päiväiseen elämään. Kolmen jakson jäljiltä on pakko myöntää, että eipä se kuningattaren elämä ihan niin maittavaa ole kuin ensi silmäyksellä voisi luulla.

BBC:n laadulla ja hyvällä maulla tehty dokumentti on hitusen hyppelehtivä ja ei ammenna niin paljoa taustatietoja kuin voisi olettaa. Toisaalta, taustaa voi kyllä itsekin kaivella vaikka kuinka, jos huvittaa, joten on ehkä ihan hyväkin, että pääpaino pysyy asiassa eli siinä miten kuningatar Elisabethin tavallinen päivä kuluu.

MTV3:n sivuilla

Sarjan sivut BBC:llä

Britannian kuningashuoneen viralliset sivut

Ms Mandu on yhtä kuin suomenruotsalaiset Nina von Rüdiger ja Johanna Koljonen. von Rüdigerin kuvitusta onkin jo aikaisemmin päästy näkemään albumissa Vesi oli mustaa, jonka hän teki yhdessä Infamyn kanssa. Kulmikkaan persoonallinen tyyli sopii hyvin särmikkäämmille hahmoille, mutta tarinan tavikset vain kärsivät siitä. Henkilökohtaisesti en ole juuri tämän tyylin ystävä, mutta jälki on tasaista ja toimivaa siitä huolimatta.

Itse tarina sekoittaa suomalaista kansanperinnettä ruotsalaisella yläasteella, kun näkki Nix ottaa japanilaisen vaihto-oppilaan Masaton paikan. Nixin vanhentuneesta ajatusmaailmasta meinaa aiheutua ongelmia varsinkin musiikintunnilla, mutta aiheesta ei ole otettu läheskään kaikkea herkkua irti. Sen sijaan tarina kiertää tavallisen teinidraaman ympärillä. Vauhdikkaan lähdön sijaan olisi ollut paljon hauskempaa nähdä enemmän juuri sitä, kuinka Nix koettaa ymmärtää nykymaailman meinikiä.

Mangassa vanhojen tarujen sekoittaminen nykypäivään on perinteinen tapa saada tarinan alku aikaiseksi, mutta on hitusen masentavaa, että samaa taktiikkaa käytetään molemmissa uusissa suomimangoissa. Halkaman Vartijat kun lähtee liikkeelle aivan samasta ajatuksesta. Kuten Mangamaanista pystyy tarkistamaan, muitakin tarinan aiheita löytyisi kyllä, kun vain istuisi ajattelemaan.

Lopputulos on siis jonninverran pettymys, mutta ihan luettava kuitenkin. Ostelen varmasti jatko-osat ihan sillä periaatteella, että pitäähän sitä kotimaista sarjakuvaakin tukea. :)

Otavan sivut

Viralliset sivut

Toukokuu meni ja tuli niin tohistessa, etten ole juuri ehtinyt kotona istumaan mitään lukemassa tai katsomassa ja se, minkä kerkisin, odottaa yhä bloggausta. :p Mutta nyt alkaa olla rauhallisempaa ja kunhan viikonloppu hipsii kohdille, istun alas ja kirjoittelen jotain nyt ainakin.

Disney'n kanssa yhteistyötä tekevä Pixar Animation Studios on erikoistunut tietokoneanimaatioihin. Täyspitkien elokuvien lisäksi Pixar on aina tehnyt myös hauskoja ja innovatiivisia lyhytelokuvia, joista ensimmäiset valmistuivat aikoja ennen Disney'n mukaan tuloa kuvioihin. Tällä DVD:llä on mukana 11 lyhytelokuvaa vuosien varrelta, dokumentti Pixarin lyhytelokuvien historiasta sekä ohjaajien ja animaattorien kommenttiraidat, joissa kerrotaan kunkin elokuvan historiasta ja tekemisestä.

Olen aina pitänyt kovasti Pixarin lyhytelokuvista ja siksi levy oli aivan must buy heti, kun sen hyllyssä hoksasin. Vaikka osa elokuvista onkin minulle jo tuttuja ja löytyvät lisämateriaalina toisissa DVD:ssä, on mukava saada ne samalle levyllä, jolloin ei tarvitse ihmetellä minkä leffan mukana yksittäinen lyhäri mahtoi olla, kun iskee into se katsoa. Lisäksi mukana on useita ennen näkemättömiä elokuvia sekä sen verran taustatietoa, että ostos oli varmasti hintansa väärti.

Pixarin lyhytelokuvien viehätys on siinä, että sen lisäksi, että Pixar on käyttänyt niitä uusien tekniikoiden testaamiseen ja kehittämiseen, niiden tarinat ovat aina olleet hauskoja ja kekseliäitä. Tässä on mukana pari vanhaa suosikkiani, kuten For the Birds ja Knick Knack, joille nauroin aivan kippurassa, vaikka olenkin ne nähnyt aikaisemminkin, ja pari uutta suosikkia, kuten Luxo Jr. ja Geri's Game. Kuka tahansa, joka muistaa ja rakastaa vanhoja Warner Brothers piirrettyjä rakastaa varmasti myös Pixarin lyhäreitä. :)

Pixar kotisivut

Hiljattain lehtihyllyyn on tupsahtanut Mangamaani-niminen julkaisu, joka kerää kokoon Egmontin ja Stabilon viimevuotisen mangapiirroskilpailun voittaneet sekä kunniamaininnan saaneet tarinat. :) Yhteensä lehdessä on 11 tarinaa eri kirjoittajilta ja koska kilpailun säännöissä ei huomattu määritellä lukusuuntaa, osa lehdestä on oikealta vasemmalle luettava ja osa vasemmalta oikealle. Lehti kokonaisuutena on ihan ok, joskin lehden keskellä ilman sen enempää varoitusta tai merkkiä tungetut mainokset hämäsivät ja ärsyttivät hitusen. Lukukokemuksella vaikuttaisi myös siltä, että kilpailun voittaneen Elli Puukankaan tarinan sivut ovat menneet sekaisin, joka ei kyllä annan Egmontista kovinkaan hyvää kuvaa...

Sitten itse tarinoista! Aivan kaikkia en jaksa käydä läpi (ainakaan tähän hätään...), mutta kolme päävoittajaa sekä yksi oma suosikkini saavat kuitenkin muutaman sanasen. :)

Elli Puukangas: Kettu ja korppi

Sangatsu Mangan Vartijat-sarjaa piirtävän (siitä lisää täällä...) Elli Puukankaan tarina pohjaa vanhaan satuun ketusta, joka petkuttaa korpilta leipäpalan. Elli on lisännyt perinteiseen tarinaan oman shonen ai-kierteensä, mikä tekeekin vanhasta aivan uutta. ;) Korpin ja ketun hahmosuunnittelu on kiinnostava ja haasteellisen näköinen. Piirrosjälki on erittäin hyvää (parempaa kuin Vartijoissa, tosin sarjan pituus ja aikataulu ovat varmasti isoja vaikuttimia tässä suhteessa...) ja pakko vain on todeta, että Ellilla on ainakin anatomia ja ilmeet erittäin hyvin hallussa. Eivätkä metsätaustatkaan hassumpia ole. Tarinan hauska loppu kruunaan selkeästi voittonsa ansainneen teoksen.

Anniina Salminen: Viimeinen

Itse kuvaisin Salmisen teosta kuvarunoksi. Kauniisti piirretty ja nykypäivänä aina yhtä tärkeän viestin omaava tarina toimii erinomaisesti ilman sanoja. Myös Salmisella on anatomia ja ruumiinkieli erittäin hyvin hallussaan ja kaiken kaikkiaan lopputyö toi minulle ensimmäisenä mieleen Disney:n Fantasia 2000 -elokuvan Stravinskyn Tulilintu-teokseen tehdyn osion.

Charlotta Tiuri: Lintu

Tunnelmallinen Lintu ei varsinaisesti sisällä tarinaa, vaan keskittyy tarinan keskushahmon sisäiseen maailmaan. Aihe ei ole kaikkein omaperäisin, mutta hyvin toteutettu kuitenkin. Tiurin piirrostaidot eivät ole aivan Salmisen tai Puukankaan tasolla, mutta on jälki varsin hyvää siitä huolimatta.

Annika Miettinen: Rauhassa

Vakavaa ja tärkeää aihetta koskettavasti käsittelevä tarina on piirretty selkeästi omaperäisellä tyylillä ja henkilökohtaisesti olisin sitä mieltä, että se olisi ansainnut enemmän kuin viidennen sijan kilpailussa. Miettisen kynänjälki on yhtenäistä ja miellyttää omaa silmääni, vaikka anatomia onkin ajoittain hitusen hakusessa. Raskas aihe on käsitelty mielestäni hyvin ja tarina on monellakin tavalla osuva.

Lisäkommentteja Kvaakilla

Egmont Kustannus

Tämä toinen June Mangan pokkari, joka minulle sattui käteen, onkin sitten aika eri maata kuin edellinen. Kuten edellinen, kyseessä on antologia, joka sisältää seitsemän tarinaa samalta kirjoittajalta. Jaryu Dokuro on kuitenkin Kiyo Uedaa särmikkäämpi niin juonellisesti kuin piirrostyyliltäänkin ja hänen tarinansa ovat myös graafisempia. Toisin kuin Uedalla, näissä tarinoissa ei juuri nähdä kukkia tai valonvälähdyksiä, vaan ennemminkin punehtuvaa ihoa ja hikeä. :) Silti Dokuro käy läpi paljolti samoja teemoja kuin Uedakin, joskin eri tavalla ja eri näkökulmasta.

Yleisesti ottaen pidin Dokuron työstä enemmän. Tarinat ja hahmot ovat todentuntuisempia ja persoonallinen piirrostyyli oli minulle mieleen. Dokuron maailmassa ihmiset eivät ole täydellisiä ja oikeaa ratkaisua ei aina löydy, mutta rakkaus ensi silmäyksellä ja onnellinen loppu on mahdollinen siitä huolimatta. Vaikka omalla tavallaan Dokuron käyttämät lasit ovat aivan yhtä ruusuiset kuin Uedallakin, hänen sokeriinsa on sekoitettu myös hyppysellinen suolaa, mikä saakin sokerin maistumaan vielä makeammalta. ;)

Aluksi ihan pari sanaa yaoista:

Länsimaissa termillä yaoi ja Japanissa yleensä Boy's Loveksi tai BL:ksi kutsuttu genre käsittelee miesten välisiä romanttisia suhteita. Kiinnostavin piirre yaoissa on se, että tarinat ovat yleensä naisten naisille kirjoittamia. Suurin osa lukijoista on naisia ja monet homoseksuaalit (niin naiset kuin miehet) kritisoivat yaoita sen epärealistisuudesta. Yaoi viehätys lienee osaltaan kielletyn hedelmän viehätyksessä ja osaltaan siinä, että miesvaltaisessa kulttuurissa kaksi toisiaan rakastavaa miestä voi olla suhteessa tasa-arvoisempia kuin mies ja nainen.

Ja sitten itse arvosteluun. :)

Kiyo Uedan Color of Love on antologia, joka sisältää seitsemän lyhyttä tarinaa. Henkilökohtaisesti tälläiset lyhyet rakkaustarinat ovat aina olleet suosikkejani, sillä pitemmän tarinan pitäminen kiinnostavana vaatii yleensä niin paljon ulkoisia häiriötekijöitä ja sisäisiä konflikteja, ettei oma pääni niitä tahdo kestää. Lyhyissä tarinoissa, käsittelivät ne sitten suhteen alkua, jatkuvan suhteen kehitystä tai yksittäistä muutoskohtaa, turha sälä on pakko karsia pois ja vain olennainen jää jäljelle.

Uedan tarinat käyvät läpi laajan kirjon mahdollisia tilanteita niin ystävyyden kehittymisestä rakkaudeksi aina ensirakkauden kompastuskiviin. Jos pitäisi keksiä yksi sana tarinoiden perusolemusta kuvaamaan, niin se olisi varmastikin söpö. Tarinat (ja myös piirrosjälki...) ovat söpöjä ja herttaisia ja niiden lukemisesta tulee hyvä olo...ainakin jos sattuu pitämään tämän tyylisestä sokerisesta romantiikasta. Mitään erityisen mieleen painuvaa tarinoissa ei ollut, mutta aina välillä on mukava katsoa maailmaa ruusuisten lasien läpi ja uskoa, että rakkaus voittaa kaiken. ;)

Uedan piirrostyyli on kaunista katseltavaa ja sivut eivät ole liian täyteen ahdettuja, mikä on monesti ongelmana romanttisissa mangoissa. Kaiken kaikkiaan kokoelma oli mukava lukea, vaikka tarinoista ainoastaan kokoelman toinen, Ideal Love, jäi oikeasti mieleen sellaisena, jonka pariin saatan palata useammankin kerran.

Junen viralliset sivut

Toinen mielipide

Yaoista Wikipediassa

Suomalainen yaoi-nettiyhteisö

Punainen jättiläinen jatkaa Azuman tuotannon julkaisemista suomeksi. Azumanga Daioh!:n loputtua vuorossa on herttainen Yotsuba&!. Sarjan keskushahmo on Yotsuba-niminen pikkutyttö, joka elää kahdestaan kotoa työskentelevän yksinhuoltaja-adoptioisänsä kanssa. Yotsuballa riittää ihmettelemistä maailman menossa ja suurin osa sarjan huumorista irtoaa joko siitä, kun Yotsuba ymmärtää asioita hiukan omalla tavallaan tai siitä, kun hän näkee kuinka absurdeja monet asiat oikeastaan ovat.

Yotsuba on muistutus siitä, että jokapäiväisetkin asiat voivat olla ihmetyksen aiheita, ja että elämää ei oikeasti kannata ottaa liian vakavasti. Azuman erikoisuudessaan joka päiväiset hahmot soveltuvat hyvin tämän kertomiselle ja hänen mukailematon tyylinsä niin piirrosmaailmassa kuin tarinankerronnassa tekee lukemisesta suorasukaista ja helppoa. Yotsuballa on hyvä opetus meille kaikille siitä, että elämän pienistä iloista pitäisi aina nauttia, niin nuorella iällä kuin vanhemmallakin.

Yotsuba&! suomenkielisessä Wikipediassa

Englanninkielisessä Wikipediassa

Sangatsu Manga on julkaissut ensimmäisen virallisen suomimanga pokkarin. :D Neli-osainen Vartijat-sarja kertoo Seiya-nimisestä pojasta, jonka äiti oli japanilainen ja isä suomalainen. Äitinsä kuoltua Japanissa vuosia asunut Seiya palaa isoäitinsä ja tätinsä luo Suomeen, mutta pohjan perukoilla alkaa tapahtua kummia jo Helsinki-Vantaan kentällä...

Valkaman tarina kasaa monia suomalaisia tarinoita aina Sammosta vesihiisiin tarinaksi, jonka perusrakenne on suoraan perinteisestä shonen mangasta. Eikä hän muuta väitäkään omassa esittelyssään. :) Dragonball Z -faniksi tunnustautunut Valkama on kirjoittanut tarinan, jonka alku vaikuttaa kyllä lupaavalta, mutta näin ensimmäisessä kirjassa ei vielä päästä niin pitkälle, että uskaltaisin sanoa muuta.

Ellin kuvitus on hyvätasoista ja pitää linjansa läpi tarinan. Siitä on juuri sellaista särmikkyyttä, jota shonen mangalta voi odottaakin ja hänellä on liikkeet hyvin hallussa. Myös hahmosuunnittelu on osuvaa, varsinkin myyttisiä otuksia kuvattaessa (joskin paikoitellen se lipsahtaa vähän  bishounenin puolelle...). Paikoitellen ruutujen asettelu tosin lipsuu niin, että lukija (tai ainakin tämä lukija...) lipsahtaa väärään ruutuun, muuten kuvituksesta jäi vain positiivista mieleen. Aivan varma en ole siitä, miten hyvin mangalle perinteiset tunteenilmaisut soveltuvat totisille suomalaisille hahmoille, mutta toisaalta, sellaista se manga on...

Kaiken kaikkiaan ihan mukavaa luettavaa ja jään odottamaan seuraavaa osaa. :)

Sangatsu manga

Tim Burton ei ole eläissään tehnyt tavallista, perinteistä elokuvaa, eikä tämä ole mikään poikkeus. Hugh Wheelerin ja Stephen Sondheimin Broadway-musikaaliin perustuva tarina kertoo mustaa huumoria viljellen ja varsin kekseliäitä lauluja laulellen tarinan tuomarin pettämästä parturista, joka vuosia syyttömänä vankilassa viruttuaan palaa viheliäiseen Lontooseen kostoa janoten. Kun hän löytää aisaparikseen piiraita huonolla menestyksellä myyvän lesken Mrs. Lovettin, alkaa veri roiskua...

Tim Burton on jälleen ottanut aisaparikseen Johnny Deppin ja on yksinkertainen tosiasia, että kun nämä kaksi tekevät elokuvaa yhdessä, lopputulos on jotain outoa, mutta hyvää. Kun sekaan heitetään vielä vallan mainio Helena Bonham Carter, niin parempaa saa etsiä. Kaikkien makuun elokuva ei tosin ole, sillä se on paikoitellen suoraan sanottuna raaka ja vaikka itse olenkin aina ollut hulluna musikaalien perään, eivät ne ole kaikkien makuun. Sellaiselle, joka pitää tumman puhuvista tarinoista, joissa veri lentää ja lopussa kukaan ei ole viaton, elokuva sopii kuin nenä naamaan.

Viralliset sivut

IMDb:ssä

Wikipediassa

Huomioita

Sellaisen asian panin merkille elokuvaa katsellessani, että vaikka se on mielestäni erinomainen, se ei ole varsinaisesti kovinkaan yllättävä. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että jos elokuvaa asettuu katsomaan odottaen näkevänsä Tim Burtonin elokuvan, niin juuri sitä pääsee näkemään. Burton on aivan omassa sarjassaan tarinankertojana ja kukaan ei tee samanlaisia elokuvia kuin hän, mutta aikaisemmin hänen elokuvissaan oli tiettyä yllätyksellisyyttä. Koskaan ei tiennyt aivan mitä odottaa häneltä seuraavaksi. Juuri tämä yllätyselementti häneltä nyt puuttuu. Kyse ei ole niinkään siitä, että se tekisi tästä elokuvasta huonon, vaan siitä, että jäin miettimään ellen peräti huolehtimaan mitä mies mahtaa keksiä seuraavaksi.

Ammoisessa nuoruudessani Susan Cooperin The Dark is Rising eli suomeksi  Pimeä nousee -sarja oli yksi isoimmista suosikeistani. Luin sarjan varmaan viiteen kertaan sekä suomeksi että alkuperäisellä englanninkielellä - mikä on aika hyvin, kun ottaa huomioon, että sarja on viisi kirjaa pitkä. :) Nyt sarjan toinen osa, Pimeä nousee, on sovitettu elokuvaksi samalla nimellä. Tarinassa nuori Will Stanton saa tietää olevansa viimeinen ikivanhoista ja että hänen tehtävänään on etsiä Valon kuusi tunnusta ennen kuin Pimeä nousee ja valloittaa maailman...

Elokuvan käsikirjoituksessa on otettu aikalailla vapauksia kirjaan verrattuna. Muun muassa päähenkilö Will Stanton perheineen on muuttunut amerikkalaiseksi alkuperäisen brittiläisen sijaan, vaikkakin tarina yhä tapahtuu Englannissa. Hän on myös vanhentunut muutamalla vuodella ja on luonteeltaan aikalailla erilainen kuin alkuperäinen Will Stanton.

En rupea nyt luettelemaan kaikkia muutoksia, joita tarinaan on tehty. Osa niistä toimii, osa ei ollut minulle mieleen alkuunkaan. Lopputulos on ihan ok nuorten fantasiaelokuva, joka toimii parhaiten sellaiselle, joka ei ole lukenut alkuperäistä kirjaa. Vaikka olen periaatteessa iloinen siitä, että vanha suosikkini on saanut tällaista huomiota ja toivon, että elokuva saa edes jotkut lukemaan mainiot kirjat, joihin se perustuu, olen pettynyt siitä, että mainiosta tarinasta on kyhäisty pliisu ja melko tavanomainen nuorten seikkailu.

Leffan viralliset sivut

Leffa IMDb:ssä

Susan Cooperin viralliset sivut

Alkuperäisesta kirjasarjasta Wikipediassa

Sin City -elokuvasta olenkin jo maininnut pari sanaa, mutta nyt on vuorossa alkuperäiset sarjakuvat.

Frank Millerin Sin City -sarja ei ole mitään kevyttä lukemista. Tarinan maailma on kylmä ja raaka paikka, jossa vain vahvat selviävät. Sarjan piirrostyyli - valkoisia pintoja ja viivoja mustalla pohjalla, ajoittaisia strategisia läikkiä väriä - vain lisää sen painostuksen tunnetta. Sarjan antisankarit ovat kyynisiä ja raakoja miehiä ja naisia, jotka puolustavat omiaan, eivätkä voisi vähempää välittää muusta maailmasta.

Minun on vaikea sanoa, mikä minua viehättää sarjassa eniten: hahmojen voimakkuus vaiko piirrostyyli. Miller on aina ollut erittäin hyvä sekä piirtäjänä että tarinankertojana, ja tässä sarjassa hän pelää vahvuuksillaan. Lopputulosta on hyvin vaikea kuvata sanoin, mutta se iskee kuin nyrkki naamaan.

Suomenkielisessä Wikipediassa

Englanninkielisessä Wikipediassa

Arvostelu

Fanisivut

Neliosainen Azumanga Daioh on nyt julkaistu loppuun Suomessakin. Neliruutuisista strippisarjoista koostuva tarina kiertää koulumaailmassa, jossa joukko oppilaita ja opettajia elelee enemmän tai vähemmän surrealistisessa maailmassaan. Azumanga Daioh ei tähtää draamaan tai tarinankerrontaan (vaikka molempia livahtaakin ajoittain sekaan puolivahingossa), vaan sen tarkoitus on olla yksinkertaisesti hauska. Ja siinä se parhaimmillaan onnistuu vallan mainiosti. :)

Punaisen jättiläisen sivuilla

Wikipediassa

Azuki Yamagishi on menestyksekkään tuotantoyhtiön toimitusjohtajan tytär ja varsin lahjakas tuottaja itsekin, vaikka onkin vasta koulutyttö. Hänellä on silmää tuleville tähdille, mutta huomattavasti vähemmän onnea rakkauden saralla. Miten mahtaa siis käydä, kun hän iskee silmänsä yhteen tuotantoyhtiön uusimman laulajaryhmän jäsenistä?

Ohyan Dream Kiss on melko perinteistä shoujo mangaa tavanomaisine väärinymmärryksineen, kolmiodraamoineen ja vastoinkäymisineen. Azukin reipas asenne ja tapahtumien loogisuus tekee siitä kuitenkin ihan sujuvaa luettavaa, jos sattuu tämän tapaisista tarinoista pitämään. Ohyan piirrosjälki on siistiä ja toimivaa, muttei mieleenpainuvaa.

Sangatsu mangalla

Neil Gaimanin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva kertoo nuoresta Tristanista, joka voittaakseen mielitiettynsä sydämen lähtee etsimään pudonnutta tähteä mystisen Muurin toiselle puolelle. Muurin takana avautuu sadunomaínen maailma, jossa noidat ovat todellisia, prinsien pitää voittaa oikeus valtaistuimeen ja harva asia on aivan sitä miltä näyttää.

Stardust on aikuisten satu, jonka juuret ovat syvällä perinteissä saduissa ja niiden kiemuroissa. Vaikka elokuva ei seuraakaan kovinkaan paljoa alkuperäisen kirjan kiemuroita, tarinan hengelle se pysyy uskollisena. Charlie Cox, Michelle Pfeiffer ja Robert De Niro tekevät erinomaiset roolisuoristukset hauskassa elokuvassa, jonka lopun arvaa jo alkumetreillä (koska jokainen tietää miten sadut päättyvät...), mutta jota katsoo innolla siitä huolimatta. Aivan yhtä mahtava kuin alkuperäinen romaani (varsinkin Charles Vessin kuvituksella varustettuna...) elokuva ei ole, mutta hyvä siitä huolimatta.

IMDb:ssä

Viralliset sivut

Gaimanin kirjasta wikipediassa

DC Comicsin aikuisempaan makuun tarkoitetulta Vertigo-linjalta julkaistu John Constantine Hellblazer -sarja keskittyy Constantinen hahmon ympärille. Jo nuorella iällä magiaan ja yliluonnolliseen sekaantunut Cosntantine on eräänlainen maaginen etsivä, joka koettaa estää yliluonnollisia juttuja sekaantumasta tavallisten ihmisten asioihin. Constantine on antisankari, kyyninen, katkera ja kylmä, ja hän joutuu monasti tekemään asioita, joiden moraalisuus on vähintäänkin kyseenalaista. Jokainen tapaus jättää jälkensä ja menneisyys painaa miehen hartioita.

Setting Sun kerää viisi lyhyttä tarinaa Constantinesta. Kukin tarina on oma kokonaisuutensa ja kunhan Constantine on hahmona suurin piirtein tuttu, taustatietoa ei juurikaan kaivata näiden lukemiseen. Tarinoina ne ovat ihan ok, mutta eivät mitenkään ihmeellisiä.

Viralliset sivut

Wikipediassa

Fanisivut

Noin pääasiassa en ole sotaelokuvien ystävä, mutta kaikelle löytyy poikkeuksensa. Letters from Iwo Jima oli kaikin puolin erinomainen elokuva, joka on todellakin maineensa ansainnut. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo toisen maailmansodan aikana Iwo Jiman saarella taistelleista japanilaissotureista ja heidän kohtaloistaan. Vaikka elokuva ei kaunistelekaan sotaa, se ei myöskään mässäile raakuuksilla. Elokuva ei myöskään ota kantaa toisen maailmansodan taustalla olleisiin poliittisiin ja aatteellisiin aiheisiin, vaan painopiste on yksinomaan ihmisissä. Tämä asettaa paljon painoa näyttelijöiden harteille ja he suoriutuvatkin tehtävästään todella hyvin.

Sotaelokuvaksi Letters from Iwo Jima on itseasiassa yllättävän rauhallinen ja hiljainen elokuva, joka todistaa, että ihmiset ovat ihmisiä, syntyivät he sitten missä tahansa.

IMDb:ssä

Viralliset sivut

Wikipediassa