Kuudes Tenavat-animaatio kertoo mitä kaveriporukalle tapahtui kesäleirillä. Tarina kerrotaan takautumina lasten kirjoittaessa kotiläksynä ainetta kesän tapahtumista. Tämä mahdollistaa usean erillisen kertojaäänen ja näkökulman käytön, mikä elävöittää tarinaa, joka on muuten hitusen tylsä. Tytöt nimittäin peittoavat pojat joka lähdössä ja lopulta poikien ei auta kuin kääntyä Ressun puoleen, jotta he voittaisivat tytöt edes yhdessä lajissa.

Tämä ei ole lemmikkejäni Tenavat-animaatioiden joukossa, lähinnä siksi, että en ole koskaan pitänyt animaatiossa esitetyn kaltaisista kilpailuasetelmista. Varsinkaan silloin, kun ollaan paikassa, jossa lasten olisi tarkoitus pitää hauskaa. Toisaalta, minun määritelmäni hauskasta ja muiden määritelmä hauskasta on aina ollut hitusen erilainen... Omiin kesäleirimuistoihin kun kuuluu livahtaminen takaisin makuuhuoneeseen, jossa lohdutin orvoksi jäänyttä kissanpentua antamalla sen nukkua rintani päällä samalla, kun itse luin päivät pitkät.

No, joka tapauksessa tämäkin animaatio on kuitenkin ihan hauskaa katsottavaa ja sisältää monia Schulzin sarjakuvista tuttuja sanailuja ja vitsejä, joten huono se ei missään nimessä ole, vaikka ei lukeudukaan suosikkeihini.

IMDb:ssä

Wikipediassa