Legends of Dune -trilogian viimeisessä osassa ihmiskunta peittoaa viimein ajattelevat koneet ja luo aloituspisteen (julkaisujärjestyksessä) ensimmäisistä kirjoista tutulle yhteiskunnalle. Varsinaisesti kirjasta ei ole mitään uutta sanottavaa, sillä trilogia on kaikin puolin hyvin yhtenäinen. Niinpä niin puutteet kuin positiivisetkin piirteet ovat tässä viimeisessä osassa pitkälti samat kuin edellisissä.

Kokonaisuutena trilogia oli kiinnostava, mutta pakko on myöntää, että jos en olisi jo valmiiksi sarjan fani, niin tämä ei olisi ollut hyvä aloituskohta maailmaan tutustumiselle. Pikemminkin trilogia sisälsi lisätietoja jo sarjaan tutustuneille. Ja minua ottaa yhä vastakarvaan se, että kaikki Dune-sarjan tärkeät tekijät - keisarikunta, Landstraat, Bene Gesseriitat, Suk-koulu, Harkonnenien ja Atreidesien välinen viha, mentaatit, fremenit... - saivat alkunsa yhtä aikaa. Vielä epätodennäköisemmältä tuntuu se, että niin monien perustajat ovat sekaantuneet keskenään: Vorian Atreidesin lapsenlapsi perustaa Bene Gesseriitat ja on Suk-koulun perillisen rakastaja. Toinen Bene Gesseriittojen perustamisessa tärkeä henkilö on avaruuskillan luojan äiti... Yleensä keittiössä on liian monta kokkia, mutta tässä tapauksessa enempi olisi ollut parempi.

Mutta joo, kaiken kaikkiaan herrat Herbert nuorempi ja Anderson ovat tässä trilogiassa haukanneet melkoisen palan purtavaksi ja ehkä eivät onnistuneet aivan niin hyvin kuin olisivat voineet. Puutteistaan huolimatta trilogia on kuitenkin varsin varteenotettava edesottamus ja vaikka juonellisesti se ei iskenytkään, kyllä sarjan fanina luin mielelläni lisätietoja alkuperäisen tarinan vaikuttavista tekijöistä. Suosikkini on yhä fremenien synnystä ja kehityksestä kertova sivujuoni, joskin myös Avaruuskillan synty oli kiinnostavaa luettavaa.

Wikipediassa