Yen Pressin yhtenä isona kirjana julkaisema, alunperin neliosainen mangasarja perustuu Ayatsujin romaaniin ja on genreltään kauhumysteeri. Koichi Sakakibara, jonka sukunimi aiheuttaa japanilaisille huonoja mielleyhtymiä, aloittaa opiskelut uudessa koulussa jouduttaan muuttamaan Tokiosta isovanhempiensa huomaan. Koulussa alkaa kuitenkin pian tapahtua kummia ja selkeästi muut tietävät asiasta enemmän, mutta eivät halua tai osaa kertoa Koichille missä mennään. Pikku hiljaa mysteeri alkaa valottua, mutta kuinka moni koulun oppilaista ehtii sitä ennen kuolemaan..?

Perusasetelmaltaan tarina on tuttu: rajattu määrä epäiltyjä, joku on kirvesmurhaaja. Yleensä tällaisessa tilanteessa kaikki päätyvät lopulta toistensa kurkkuun, kun oikeaa murhaajaa yritetään löytää epätoivon vimmalla. Ayatsuji onnistuu kuitenkin välttämään tämän kliseen täysin. Sen sijaan tarina etenee hitaalla tahdilla ja väkivaltaa on vain absoluuttinen minimi. Tarinassa ei ole lainkaan pahista, vaan vain oudossa ja epätodellisessa tilanteessa olevia ihmisiä.

Romaania lukemattomana on mahdoton sanoa miten, jos mitenkään, sen tarina eroaa mangasta, mutta Kiyoharan sovitus tuntuu toimivan erinomaisesti. Verkkaista tahtia rikkovat juuri sopivan synkät ja dramaattiset kohtaukset. Lukija pidetään myös hyvin tietoisena ajan kulusta, sillä tapahtumat jakautuvat useamman kuukauden ajalle. Piirrosjälki on erinomaista ja Yen Press saa bonuspisteitä kauniista värisivuista. Moni ei pidä näistä raskaista, ylipaksuista yhteispainatuksista, mutta itse koen ne käteviksi.

Palatakseni itse tarinaan, on pakko sanoa, että harvoin tämän genren tarina imee näin tehokkaasti minut mukaansa. Olen huono mysteerien lukija, koska joko minua ei kiinnosta tai sitten on pakko tietää mistä on kysymys heti. Tämänkin kohdalla spoilasin lopun itselleni ensimmäisten parinkymmenen sivun jälkeen. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että lukijana minua ei koskaan kiinnosta mikä mysteeri on, vaan ainoastaan miten se saadaan selville. Jos tämä osa tarinaa ei kanna, minua ei kiinnosta. Another kertoo tarinansa niin hyvin, että senkin jälkeen, kun jo tiesin mikä juju oli, kirja oli pakko ahmia kertaistumalta. En vain voinut laskea sitä käsistäni.

Wikipediassa