Kävinpä sitten kaiken kiireen keskellä katsomassa myös uusimman Iron Man -elokuvan. Sarja itsessään on ollut mieleen ja tämä kolmas osa osui ja upposi.

Marvelin sarjakuvissa on aina viehättänyt se, että sankarit ovat supervoimistaan huolimatta inhimillisiä. Heillä on ongelmia, he tekevät virheitä ja usein supervoimat vain tekevät kaikesta kaksi kertaa vaikeampaa. Tässä elokuvassa palataan juuri näille juurille, sillä Tony Stark on kokenut kaikenlaista ja tietenkään hän ei ole selvinnyt ilman seuraamuksia.

Lisäksi elokuvassa on päivitetty kiinnostavalla ja kiehtovalla tavalla yksi kliseisemmistä sarjakuvien vihollisista nykyaikaan. Niinpä myös toimintapuoli toimii ja kokonaisuus on sopiva sekoitus draamaa ja toimintaa, hiljaisia hetkiä ja mahtavaa kliimaksia. Ei kyseessä ole paras elokuva ikinä, mutta erittäin hyvä toimintaelokuva, joka sisältää muutakin kuin toimintaa.

IMDb:ssä

Wikipediassa

Viralliset sivut

Traileri

Rotten Tomatoes -arvostelut